torstai 25. helmikuuta 2010

Säästöjä, säästöjä

Kylläpä tuli pitkä tauko blogin kirjoittamiseen. Onneksi tämä on vain harrastus ja jos työt ja muu elämä blogin kirjoittamista haittaa, niin se ei haittaa.


Kovasti ollaan mietitty viime aikoina elämää ja säästämistä. Nyt kai iski joku oikein kunnon säästämisvimma, sillä olisi monen monta kohdetta, joihin pitäisi säästää. 5 nyt tulee ainakin mieleen:

1) asunto

Olemme katselleet mukavalta paikalta asuntoja vähän sillä silmällä, mutta totuus on, että asunnnot ovat huikean hintaisia ja lisäksi niihin on tulossa varsin mittavia remontteja. Kun emme tykkää oikein kovin paljon lainasta eli emme halua ottaa sitä pankin tyrkyttämää 320 t !!! lainaa, niin se tarkoittanee sitä, että jatkamme vuokralla oloa ja samalla yritämme säästää noin 40t rahaa asuntoa varten. Tämä tietty vain tämmöinen heitto tämä 40t, sillä olen laskenut, että jos asunnon hinta on noin x euroa ja siihen on tulossa 70t edestä remontteja, niin silloin tuo 40t olisi tarpeen. Asunto on katsottu myös vähän yläkanttiin, joten jos tyydymme pikkuisen pienempään, niin rahat asuntoon saattaa löytyä jo nyt ilman järjetöntä lainaa. Nyt vaan siis silmät auki katselemaan asuntoja, mutta toisaalta jos mitään ei löydy, niin en ole yhtään harmissani. Samalla tulee säästettyä asuntoon lisää rahaa ja jos hyvä tuuri käy ja säästelemme vaikka 1-4 vuotta, niin kenties asuntojen hinnat lähtevät tulemaan vielä meitä vastaankin.

2) kakkosasunnon keittiöremontti

Remontti on edelleen kesken ja edistyy kuin etana. Tähän tarvittaneen muutama tonni rahaa.

3) varaston rakentaminen tontille

Rakennuslupa varastolle on jo haettu eli eikö se ole melkein jo puoliksi tehty? ;-) Tähänkin varmaan tarvitaan muutama tonni rahaa.

4) ulkomaanmatka tai kaksi

Ajatuksissa olisi matkustaa jossain vaiheessa vaikka vähän paremman Ruotsin risteilyn merkeissä tai jos rahavarat antaa myöten, niin vaikka voitaisiin lentää muutamaksi päiväksi Lontooseen. Tähänkin tarvitaan varmasti muutama tonni rahaa.

5) sijoittaminen osakkeisiin / rahastoihin

Tämä on aina sydäntä lähellä ja tähän olisi tarkoitus muista huimista säästötavoitteista huolimatta saada syrjään edelleen vähän rahaa joka kuu. Olkoon tämä puskurirahastoa, eläkerahastoa, tuoton hakemista tai mitä tahansa, niin mielekkääksi tämän koen joka tapauksessa.


Säästötavoite on siis huikea, heitetään vaikka 47t 4 vuodessa eli noin 1000 e kuussa (osan tosi asuntosäästörahoista voin laittaa tuonne sijoittamiseen, rohkea kun olen). Katsotaan kuinka meidän käy. Kenties ei tarvitse säästää noin paljon, jos tyydymme halvempaan asuntoon ja asuntojen hinnat tippuu. Se on selvää, että raha-asioita aion nyt pyöritellä taitavasti ja aktiivisesti. Olemassa olevat rahat pitää saada myös tuottamaan odotellessa uusia aikoja.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Pedron pannu

700 g naudanlihaa suikaleina
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
2 hyppysellistä valkosipulisuolaa
puoli teelusikallista sinapinsiemeniä
1 tl paprikaa
hyppysellinen valkopippuria
1/2 tl pippurisekoitusta

1 punasipuli
1 dl punaviiniä
5oog tomaattimurskaa
1 tlk ananaspaloja
1 tlk maissintähkiä

Marinoi liha yllä olevien mausteiden kanssa muutaman tunnin. Paista korkeareunaisessa paistinpannussa öljyssä. Lisää suikaloitu punasipuli. Lisää myös punaviini ja tomaattimurska. Anna kiehua kannen alla noin 45 min - tunti, riippuen lihan laadusta. Lisää lopuksi ananaspalat ja maissintähkät.

Viikko kaksi ruokaostokset

Käytiin tuossa viime viikon lopulla vielä toinenkin kerta kaupassa ja ostettiin jotain täydennystä kaappeihin ja samalla automme juhliin, heh. Meidän pikkuauto kun täytti huikeat 10 vuotta. Mainiosti on kyllä pelittänyt. Juuri meni välipäivinä läpi katsastuksesta ja ainut huomautus oli se, että rekisterikilven valo pitää vaihtaa. Herkkuihin ja täydennyksiin meni 33 euroa. Kaikkiaan siis ekan viikon ruokaostokset oli 103 euroa.

Eilen käytiin ostamassa sitten toisen viikon ruuat ja tarkoituksena on syödä seuraavanmoista:

* kasvispihvit

* pedron pannu (naudanlihaa, maissia, ananasta, punaviiniä)

* chili sin carne + tumma riisi

* värikäs kalakeitto (kasviksia paljon, seitiä ja katkarapuja)

* jauhelihamureke + höyrytetyt vihannekset + perunanpuolikkaat

* uunimakkara (luomu ja nitriititön ja E 621 vapaa myös) + salaatti

* kaura-ohra-uunipuuroa + omenahilloa

* ruispohjaiset tonnikalapizzat

* ananasrahka

Ostokset teki yhteensä 83 euroa. Jos tällä viikolla tulisi taas noin 20 eurolla lisäostoksia, niin mentäisiin noin 100 euron viikkovauhtia. Mielestäni se ei ole mitenkään paljon jos ottaa huomioon, että ostamme huikeasti luomutuotteita, mitkä ovat kalliimpia kuin normaalit tuotteet. Tietysti tässä on sekin, että me syömme arkipäivisin töissä ja koulussa ja päiväkodissa ja ne ruuat puuttuvat tästä, mutta kuitenkin meillä syödään nyt noin 100 aamiaista, ruokaa ja välipalaa yhteensä kotona, joten se tekee noin 1 e per ruoka. Ei paha. Joskus tulee toki syötyä sitten vielä ulkonakin, joten ne hinnat tulee tähän päälle.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Mikä ei kuulu joukkoon?

Olen tässä katsellut muutamia viime vuoden tietoja. Tässä joitain poimintoja:

Inflaatio -0,9 %
Kokonaistuotanto -11,6 %
Konkurssit +25 %
Teollisuustuotanto -18,9 %
Työttömyysaste 6 ->8,5 %
Asuntojen hinnat +2,5 %

Miten on mahdollista, että Suomessa vaan mennään vastavirtaan? Latviassa asuntojen hinnat putos 70%, miten Suomessa ei pudonnut edes 7%.

Uskon, että meilläkin alas tullaan... Pitänee odottaa, että korot nousee. Mutta silti pieni osa miettii minusta, että pitäisikö sitä omistaa jotain kiinteääkin. Saas nähdä mitä tässä keksitään. Yhtä sijoitusasuntoa tuli jo käytyä katsomassa.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Oma, aso vai vuokra?

Tämä on asia, joka mietityttää kovasti monia. Jätän tässä nyt tarkoituksella spekuloimatta vuokrien hinnannousun, asuntojen hintojen muutoksen yms. koska kukaan ei pysty moisia ennustamaan ja jos yksi muuttuu suuntaan ylös yhtenä vuotena, niin se voi olla suuntaan alas toisena vuotena, sitä ei voit tietää.

Itse tiedän parhaiten Leppävaaran uudehkojen asuntojen hinnat, joten käytän niitä nyt esimerkkinä. Se on siitä loistavaa, että olen seurannut omistusasuntoja, asoja ja vuokra-asuntoja kaikkea kolmea puoli vuotta. Veikkaan, että jos heitän tähän seuraavat luvut, niin ne eivät heitä kovin kauas oikeasta:

4h+k 2000-luvulla rakennettu

omistuasunto 300 000 euroa
aso 30000 euroa + käyttövastike 900 euroa
vuokra-asunto 1300 euroa

Heikompia hirvittää tuo vuokra, mikä heitetään "kankkulan kaivoon". Itse kuitenkin asun nyt ihan iloisesti maksaen juuri tuommoista noin 1300 euroa kuussa ja vieläpä suht pienestä 4h+k asunnosta. Lähdetäänpä sitten siihen vertaamaan omistusasumista ja asoa, että ovatko ne miten paljon halvempia.

Vuokralla asuvan asumiskulut 1300 euroa kuussa.

Asossa on omaa pääomaa sijoitettuna 30000 euroa, mikä tekee siis noin saman suuruisen rahan pois muista sijoituksista tai vaihtoehtoisesti se summa otetaan lainaa. En lähde laskemaan tilannetta tämänhetkisillä koroilla vaan pitkän aikavälin koroilla eli noin 5% korolla. Käytän tätä nyt niin lainaan kuin menetetyn sijoituksen tuotoksikin. Se voi olla joidenkin mielestä liikaa (niiden, jotka nyt tuijottavat nykyisiä ennätysalhaalla olevia asuntolainoja) ja joidenkin mielestä liian vähän (niiden, joiden osakesijoitukset ovat menneenäkin vuonna tuottaneet kymmeniä tai jopa satoja prosentteja voittoa. 5% on kuitenkin aika keskivertokorko, jos katsotaan vaikka pitkässä juoksussa asuntolainoja (4% korko + 1% marginaali).

Asossa asuvan asumiskulut:

900 euroa kuussa yhtiövastiketta tai mitä nimeä siitä missäkin käytetään

5% 30000 = 125 euroa kuussa

Ason asumiskulut siis yhteensä noin 1025

Vaikein laskettava onkin sitten omistusasuminen, mutta tästä teinkin joskus aikaisemmin aika kattavia laskelmia, kun laskin kaikki sisäremontit ja taloyhtiön remontit pitkälle ajanjaksolle.

Omistusasumisen asumiskulut:

laina tai vaihtoehtoisesti sijoitetun pääoman tuotto pois muualta:

300000*0,05= 1250 euroa kuussa (tästä voi halutessaan vähentää 30%, jos laskee verovähennyksen, toisaalta jos osa on omaa rahaa, niin sitten ei koko summasta kuitenkaan tuota 30%) tämä tekee siis jotain 875-1250 euron väliltä

yhtiövastike noin 3 e / m2, oletuksena 90 m2 asunto tekee noin 270 euroa

remontit pitkässä juoksussa jyvitettynä 3-3,5 e / m2, tekee noin 270-315 euroa kuussa

Yhteensä tästä tulee siis omistusasumiselle halvimmalla tavalla laskien 1415-1835 euroa.

Mikäli asuntojen hinnat nousee, niin voi olla, että ihan fiksu on asua omassa... muuten en olekaan ihan niin varma siitä fiksuudesta. Itse jään onnellisena vuokralle 1300 euron vuokrineni ja salaa haaveilen soluttautumisesta ASO-maailmaan.

Makaronilaatikko

Makaronilaatikkoa tulee tehtyä useilla eri ohjeilla, tänään meni tämmöisellä ohjeella pari vuoallista uuniin:

1 l makaronia
1 tl suolaa keitinveteen

400 g jauhelihaa
2 sipulia
mustapippuria
1 tl suolaa

4 kananmunaa
1 l maitoa (laitoin osan rasvatonta ja osan kevytmaitoa)
valkopippuria
0,5 tl suolaa

päälle molempiin vuokiin 2 rkl korppujauhoja

200 asteeseen uuniin, vajaa tunteroinen

lauantai 2. tammikuuta 2010

Amerikkalainen hernekeitto

Joskus nuorena tutustuin kouluruokailussa sellaiseen omituisuuteen kuin amerikkalainen hernekeitto. Koulussa oli varmaan kaksi kertaa kuussa hernekeittoa, toinen perinteinen kinkulla ja sitten tämä amerikkalaiseksi kutsuttu tehtiin jauhelihalla. Sitä olen itsekin tehnyt vuosien saatossa monta kertaa ja monen monta kertaa ilman mitään lihaakin. Ihanan maun tähän antaa ennenkaikkea vihannekset ja mausteet, ei niinkään se liha, kuten esim. savukinkkua käytettäessä perinteiseen hernekeittoon.

500 g herneitä (keltaisista tulee hauskemman väristä, maksaa tosin hivenen enemmän)
3 l vettä
(400 g porsaan jauhelihaa - mielestäni ihan tarpeeton)
2 sipulia
3 porkkanaa
1,5 kasvisliemikuutioa (huom. ainakin Maggilla ja luomutuotteilla on natriumglutamaatittomia tuotteita, fiksu varmaan pärjää myös lipstikalla)
1 tl meiramia
5 tippaa vihreää tabascoa
1,5 rkl tomaattipyrettä
1,5 rkl sinappia
suolaa maun mukaan

Liota herneitä yön yli vedessä. Vaihda vesi. Aloita keittäminen. (Ruskista jauheliha ja lisää keittoon). Raasta porkkana ja hienonna sipuli ja lisää ne keittoon, samoin kuin kasvisliemikuutiot. Keitä 2-3 tuntia ja mausta meiramilla, tabasxcolla, tomaattipyreellä ja sinapilla sekä suolalla. Tarjoa jälkiruuaksi pannukakkua.

Olen tätä vieraillekin laskiaisena syöttänyt ja kaikki ovat tykänneet, jopa ne, jotka eivät yleensä hernekeitosta niin piittaa.