Sijoittaminen oli minulle tosi vierasta vielä alkuvuodesta 2008. Innostuin siitä vasta loppuvuodesta 2008 ja aloittelin asuntovelkaisena tosi pienillä panoksilla sijoittamista tuolloin. En varmaan arvannutkaan, että jonain päivänä saan naisen kuukausipalkkaa vastaavan rahan suurinpiirtein tekemättä mitään. Muutaman hiiren kliksautuksen vuodessa olen tehnyt ja lopputulos on tässä:
2009 osingot 111 e
2010 osingot 189 e
2011 osingot 1698 e
2012 osingot 2364 e
2013 osingot 2504 e
2014 osingot tähän mennessä noin 1600 euroa ja odottelen vielä noin 1300 osinkoja loppuvuodelta
Tänä vuonna tulnen siis saamaan noin 2900 e osinkoja ja se vastaa hyvin tarkkaan naisten keskivertokuukausipalkkaa (2890 e). Yksi mistä asiasta olen iloinen, että pörssissä naisen euro ei ole miehen 80 cnt. Pörssissä oleva raha kun ei tiedä, että olen nainen ja minulle pitäisi maksaa pienempää osinkoa kuin miesomistajalle :D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SIJOITTAMINEN. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Myöhäinen tilinpäätös vuodelle 2013
Pitkän aikaa olen pitänyt täältä hiljaiseloa. Kai se on sitten työt imaisseet ja ylipäätään elämä. Joskus kuitenkin mietin, että tännekin voisi jotain päivittää, niin jäisipähän jos ei muille, niin ainakin itselle vähän tilannekartoitusta kehiin.
Mitä tässä on sitten viimenäkemän tapahtunut? Ei kai kovin isoja juttuja. Asumme edelleen vuokralla samassa asunnossa ja olemme omistusasunnostamme irtisaatuja rahoja vähin erin sijoitelleet. Tällä hetkellä tilanne on siinä mielessä hyvä että olen aika tyytyväinen jakaumaan että mitä omistan. Yksi isompi investointi on tässä viime vuonna tullut tehtyä ja se oli se, että ostimme pienen asunnon. Pidimme sitä aikamme ihan omassa kakkosasuntokäytössä, mutta tämän vuoden alkupuolella pistimme sen vuokralle. Nyt siis sijoitussalkkuni muodostuu paitsi koroista ja osakkeista, niin myös kiinteästä omaisuudesta ja myös velasta.
Se mitä tässä on viimenäkemän tapahtunut on myös se, että en enää ole yhtään tietoinen yhteisistä rahoista. Meillä on aina ollut erilliset rahat ja avioehto, mutta jotenkin aikaisemmin olin vielä tietoinen, että mitä mieskin omistaa. Nykyään tuntuu, että jo omien raha-asioiden pyörittämisessä on sen verran hommaa, että pieni pää ei enää jaksa enempää kantaa. Puhun siis tästä eteenpäin vain omista raha-asioista (ihan kuin aikaisemminkaan olisin jutellut hänen rahoistaan muuta kuin ehkä siten, että olen kerran maininnut yhteisen sijoitusomaisuuden määrän) ja jätän miehen iloksi / murheeksi hänen raha-asiansa.
2013 alussa omaisuus jakautui about näin: 46% osakkeissa 37% koroissa 16% autoissa ja omassa kiinteässä omaisuudessa
2014 alussa omaisuus jakautui about näin: 52% osakkeissa 19% koroissa 29% autoissa ja sijoitusasunnossa + omassa kiinteässä omaisuudessa
Osakkeissa on siis hurja ylipaino verrattuna muihin, mutta niin saa ollakin. Vähin erin saatan nostaa sen osuutta vieläkin.
Vuoden aikana omaisuus kasvoi noin 11,6% mitä voitaneen pitää oikein hyvänä tuottona, varsinkin kun ottaa huomioon, että sijoitusasunto ei ollut tuossa vaiheessa vielä vuokralla ja suurin osa lisärahasta oli siis tullut pelkistä osakkeista + palkasta säästetyistä rahoista.

Tunnisteet:
ASUNNOT,
KOROT,
OSAKKEET,
SIJOITTAMINEN,
SIJOITUSASUNTO,
TALOUS
perjantai 5. elokuuta 2011
Osakesijoitukset sukeltaa
Pörssi sukeltaa sellaista vauhtia, että heikompia hirvittää. Itse yritän tässä tyynen rauhallisesti noudattaa sijoitussuunnitelmaani ja syytää rahaa markkinoille. Olen tänne yrittänyt kertoa aina välillä, että mitä on tullut ostettua, mutta nyt on taas tullut jonkinmoinen tauko siinä, joten kokeillaanpa listata tämän kesän ostoksia.
Elisa
Fiskars
Fortum
Kemira
Kesko
Kone
Metso
Neste
Nokia
Orion
Pohjola
Sampo
Sanoma
TeliaSonera
Tieto
UPM
Wärtsilä
NCC
Procter & Gamble
Kraft Foods
DAX-etf
Kovin kotimaapainotteistahan tämä on, mutta toisaalta Suomi äärialueena niiaa aina eniten. Mikäli tulokset eivät hirvittävästi laske tänä vuonna, niin osinkoja on tulossa aika mukavasti ensi keväänä. Pitkään salkkuun ostan ja siten kurssikehityksellä ei ole nyt merkitystä muuta kuin että sitä enemmän ostan mitä punaisempi salkku on. Olen myös asiaa miettinyt niin, että tällä hurjalla inflaatiolla ei ole oikein mitään turvasatamaa rahalla, mutta ehkä firmojen arvo on kuitenkin se mikä niillä on, vaikka rahan arvolle kävisi miten tahansa. Keskiverrostihan kuitenkin pörssi voittaa inflaation. Samaa ei voi sanoa vaikka pankkitalletuksista.

lauantai 14. toukokuuta 2011
Korkoihin sijoittaminen
Itsellä on sellainen fiilis, että asuntosijoittamisesta ymmärrän aika paljon, osakesijoittamisesta vähän, mutta korkosijoittaminen on se mikä on todella, todella vaikeaa minulle. Tästäpä syystä paljolti rahani ovat olleetkin nyt määräaikaistalletuksissa ja sattumalta se on ollut ihan hyvä vaihtoehtokin, kun korot ovat olleet siellä paremmat kuin esim. rahamarkkinarahaston tuotot, mutta ei sekään ole toki inflaatiolle pärjännyt.
Nyt pankeilta alettiin vaatia vakavaraisuutta mikä tavallisen sijoittajan näkökulmasta tarkoittaa sitä, että pankit haluavat itselleen nyt yli 12 kk talletuksia. Itsekin otin vasta yhden 13kk määräaikaistalletuksen ja sain 2,7% koron sille eli ihan hyvältä se kuulostaa, mutta toki sekin jää vielä inflaatiolle. Katsotaan, että miten kilpailu vaikuttaa noihin korkoihin eli voiko vaikka kesäkuussa saada vieläkin enemmän korkoa tuolta yli 12kk määräaikaistalletuksista.
Sen sijaan korkorahastoihin sijoittaminen on minulle todella vaikeaa. Periaatteessa tiedän minkälaisia ne ovat ja periaatteessa ymmärrän niiden käyttäytymisen eli kun korot nousevat, niin usein rahaston arvo laskee. Nyt on siis tosi vaikea sijoitella mihinkään korkorahastoon kun olo on sellainen, että kai ne korot tästä nousevat, mutta ehkä sitä omaisuuttaan pitää sinnekin hajauttaa vähin erin. Vaihtoehdoiksi olen miettinyt rahamarkkinarahastoa, euro-obligaatioita, euro corporative bondeja, high yield yrityslainoja ja kehittyvien markkinoiden yrityslainoja. Jotenkin nuo valtionlainat tuntuvat jopa pelottavammilta kuin yrityslainat, vaikka perinteisesti kai pitäisi olla toisinpäin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Vielä ehtii kevään osinkosateeseen
Tänä keväänä on monesta firmasta saanut hyvät osingot. Jos nyt tuntuu, että on niistä auttamattomasti myöhästynyt, niin näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Kotimaisista osakkeista esim. Huhtamäestä ja Nokiasta ei ole irronnut tämän kevään osingot ja niistä on molemmista tulossa varsin mukava osinkotuotto - ensimmäisestä 4,6% nykykurssilla ja jälkimmäisestä 6,7%.
Mikäli tähyää tuonne naapurimaan Ruotsin puolelle, niin sieltäkin on vielä useammastakin firmasta irtoamassa ihan hyvät osingot. Mikäli perheessä on vaan asuntolainaa, niin noihin ruotsalaisiin osakkeisiin täytyy verotusteknisistä syistä kyllä pistää pieni keltainen valo päälle, sillä tuossa on selvä veroansa.
Tästä asiasta kirjoittaa Henri Elo blogissaan:
http://sijoittajaksi.blogit.kauppalehti.fi/blog/8522
ja se koskee siis myös usein kotimaisiksi miellettyjä TeliaSoneraa ja Nordeaa.
Niin, mutta jos asuntolainaa ei ole, niin tämän kevään osinkovirtaa voi vielä saada ainakin seuraavista firmoista:
Tele2
Peab
Securitas
H&M
Noistakin kaikista pitäisi osinkoa saada nykykurssiin nähden 4% tai enemmän.
***
Mainittakoon tässä, että nämä ei ole sijoitusneuvoja vaan ihan vaan maallikon pohdintaa aiheesta.

tiistai 22. helmikuuta 2011
Kiinteä omaisuus pois ja pörssiä tilalle
Tässä helmikuussa tehtiin uusi tempaus. Myytiin siis kakkosasuntommekin ja nyt on tilanne se, että meillä ei ole enää yhtään omaa kattoa, lattiaa eikä seinää. Otamme siis vieläkin enemmän näkemystä, että asuntojen hinnat ovat nyt korkealla ja toivomme, että eurojen siirtäminen nyt muualle osoittautuu järkeväksi. Sijoitusasuntoakin olemme yrittäneet etsiä tuloksetta. Hyvää ei löydy halvalla ja kallilla en halua ostaa tai halvalla huonoa. Asia jääkööt siis toistaiseksi ja olkaamme ilman kiinteää omaisuutta kokonaan.
Inflaatio jyllää joten rahanarvo laskee. Inflaatio on ollut luokkaa 3% nyt (lähde: Tilastokeskus) ja kun pankkitililtä saa nyt parhaimmillaan 1% korkoa ja siitä menee vielä verot, niin on pakko miettiä, että mihin noita eurojaan laittaisi. Korot ovat noususuunnassa, esimerkiksi 12kk euribor on nyt noin 0,5% yksikköä korkeammalla kuin vuosi sitten, mutta se ei oikein näy noissa talletuskoroissa kuitenkaan. Pikkuisen viime aikoina on epäilty, että EKP nostaisi ensi syksynä korkotasoa, mutta mistäpä tuonkaan tietää. Pakkohan sen on melkein alkaa nostaa, jos inflaatio on kovin kovaa, mutta onko taas, niin ei sitäkään tiedä, kun näihin talousasioihin vaikuttaa niin moni juttu Kreikkaa ja Libyaa myöten.
Itse olen päätynyt taas ostelemaan osakkeita. Salkkuun on tässä kuussa tullut seuraavia firmoja:
AstraZeneca
Axfood
Elisa
Fiskars
Fortum
H&M
Kemira
Kesko
Neste Oil
Nokia
Orion
Pohjola
Sampo
Sanoma
TeliaSonera
Tieto
UPM
Wärtsilä
Jos joku kysyy, että miksi, niin isoja, vakaavaraisia ja hyviä osingonmaksajia olen yrittänyt hajauttaen ostaa.
Nyt sitten odottelen osinkoja näiden ja muutaman vanhemman ostoksenkin kanssa.

lauantai 1. tammikuuta 2011
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Kovasti on taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta, mutta hätäkös tässä valmiissa maailmassa.
Paljon olen talousasioita pyöritellyt päässäni ja mitä enemmän olen niitä miettinyt, niin sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen, että rahan keräämisen ensisijainen idea meidän perheessä on varmastikin taloudellisen riippumattomuuden hankkiminen. Olen laskeskellut, että minimissään tähän tarvitaan noin 350 000 euroa. Ihanteellista olisi toki saada moinen summa molemmille perheen aikuisille kasaan, mutta koska se tuntuu tässä vaiheessa niin kaukaiselta, niin lähdetään lähtökohdasta, että hankitaan se yhdelle ja mietitään sitten vasta lisää.
Mistä tuo 350 000 sitten tuli? No ei sen kummemmasta kuin siitä, että 5% tuotolla siitä saisi noin 1000 euroa nettona. Toki esim. nykyiset palkkatuloni ovat suuremmat ja niiden korvaamiseen tarvittaisiin 700 000 euron sijoitusomaisuus, mutta jos en kävisi töissä, niin emme varmaan tarvitsisi toista autoa ja toisaalta lapsesta ei tarvitsisi maksaa hoitomaksua ja kenties vaatteetkin voisivat olla halvempia, kun olisi aikaa kierrellä kirpputorilla jne, niin ajattelen, että 1000 euroakin kuussa kyllä riittäisi minimielämiseen ja sillä tietyn taloudellisen riippumattomuuden saavuttaisi.
Tällä hetkellä meillä on noin 175 000 euron sijoitusomaisuus (mainitaan tähän nyt siis vielä, että asumme vuokralla, joten summa varmaan löytyy monelta muultakin ainakin asunnon muodossa), joka on aivan väärässä paikassa eli paljolti korkosijoituksissa, jotka eivät tuota hyvin. Tavoitteena on siis lisätä vähin erin osakesijoitusten määrää, mutta koska tässä nytkin tulee katseltua myös sijoitusasuntoja yms. ja lisäksi olen ehdottomasti ajallisen hajautuksen puolestapuhuja, niin ei ne rahat hetkessä sinne osakkeisiin tule siirtymään vaan hitaasti ja rauhallisesti. Tavoite on siis hurja 175000 euroa pitäisi tuplata. Tarkoitus on päästä tähän tavoitteeseen 9 vuodessa ja ajattelin, että nyt kun sen tänne blogiin kirjoittaa, niin ehkä sen toteutumista voi helpommin seurata. Varmasti tulee mutkia matkaan, mutta katsellaan että miten tässä käy. Otetan kuitenkin vuosi kerrallaan ja nyt uuden vuoden tavoite 2011 on saada sijoitusomaisuus 192 000 euron tasolle. Ei tästä ihan uudenvuodenlupaukseksi ole, mutta tavoitteeksi nyt kuitenkin.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Mikä ei kuulu joukkoon?
Olen tässä katsellut muutamia viime vuoden tietoja. Tässä joitain poimintoja:
Inflaatio -0,9 %
Kokonaistuotanto -11,6 %
Konkurssit +25 %
Teollisuustuotanto -18,9 %
Työttömyysaste 6 ->8,5 %
Asuntojen hinnat +2,5 %
Miten on mahdollista, että Suomessa vaan mennään vastavirtaan? Latviassa asuntojen hinnat putos 70%, miten Suomessa ei pudonnut edes 7%.
Uskon, että meilläkin alas tullaan... Pitänee odottaa, että korot nousee. Mutta silti pieni osa miettii minusta, että pitäisikö sitä omistaa jotain kiinteääkin. Saas nähdä mitä tässä keksitään. Yhtä sijoitusasuntoa tuli jo käytyä katsomassa.

tiistai 29. joulukuuta 2009
Vuoden 2009 sijoitustilinpäätös
Jotta sijoitushöpinäni ei jäisi ihan vaan höpinän tasolle, niin tässä sijoitustilinpäätökseni tältä vuodelta. Ihan euromääriä en tähän ajatellut laittaa, koska niin naurettavan pienistä summista on varsinkin osakemarkkinoilla kyse, mutta leikkiin on ryhdytty ja toivon mukaan tätä peliä nyt jatkossakin pelataan. Toivottavasti ensi vuonnakin teen tilinpäätöksen ja plussaversiollisen.
1. Asunnon myyminen - sijoituksen muutos 10 vuoden aikana noin 91%. Kun sen laskee korkoa korolle, niin asunnon arvo on noussut noin 7% vuodessa. Tämä on siinä mielessä aika huikeaa, koska samaan aikaan asunto on muuttunut 27-vuotiaasta 37-vuotiaaksi ja remontteja ei ole tehty yhtä 1500 euron remonttia lukuunottamatta koko aikana.
Asunnosta vuosituotto siis noin +7%
2. Osakkeet ovat nousseet tänä vuonna hyvin, mutta koska rahaa ostaa osakkeita ei ole ollut ja siihen puuhaan on lähdetty vasta eilen enemmässä määrin, niin tuottoprosentti on varmaan noin puolet siitä, kuin että olisi ostettu samalla summalla alkuvuodesta. Olen kuitenkin oikein tyytyväinen.
Osakkeista tuottoprosentti noin +16%, sisältää osingot osakkeista, jotka on ostettu ennen maaliskuuta.
3. Rahastot ovat nousseet tänä vuonna myös oikein hyvin. Niitä tuli ostettua ihan maustemitalla alkuvuodesta.
Rahastojen tuotto noin 35%.
4. Määräaikaistalletukset - tuotto jotain säälittävää.
Korkotuotto noin 1%.
Keltanokka kiittää ja kumartaa ekasta kalenterivuoden sijoittelusta. Vielä ei selvästikään ole maksettu oppirahoja. Toki pari yksittäistä osaketta on tappiolla (Nokia ja UPM), mutta keskimäärin vihreää näyttää salkku kuitenkin.

maanantai 28. joulukuuta 2009
Sijoituksia välipäivinä
Kuten tuossa jo aikaisemmin kirjoittelin, niin nyt näyttää liukuva keskiarvo leikanneen omxh:n ja se tarkoittaa sitä, että meiltä lähtee 5 osaketta per nokka ostoon siis sekä mun että miehen salkkuun. Lupasin tässä kertoakin, että mitä tulee ostettua ja tänään on ensimmäiset lähteneet salkkuun. Hauska oli taas päivän talousuutisia lukea, kun toisissa uutisissa povattiin 10% laskua 4 viikon kuluessa ja toisissa taas ennustettiin kurssien nousua alkuvuodesta. No se lienee selvää, että tulevaan on vähän hankala tietää. Luultavasti jompi kumpi noista ennustajista on oikeassa tai voihan olla, että edelleenkin tuolla pikkuisen rapiat 6000 pinnan tietyvillä edelleenkin kellutaan, kuten ollaan jo hyvä tovi tehty.
Omassa salkussa oli ennen tätä päivää:
Fortum
Kesko
Astra Zeneca
UPM
Neste
Nokia
TeliaSonera
Sampo
Aikaisemmin oli myös Rautaruukkia ja Nordeaa, mutta ne pistin lihoiksi +70% ja +100% tasoista.
Tänään salkkuun tuli lisää nyt sitten:
Elisa
Wärtsilä
NCC
Eniro
Nokia
Fiskars
Fortum
Konecranes
Vielä odottelen, että josko Orionin saisi siedettävään hintaan salkkuun ja Sampoa voisin ostaa vähän lisää kans, niin saisi tuota rahoitusalaa vähän lisättyä, kun se Nordea tuli heivattua yli laidan.

lauantai 26. joulukuuta 2009
Sijoituksia
Muutto vei voimat talousasioiden seuraamiselta. Onneksi pörssi on pysynyt kiltisti aika paikallaan viimeisen kuukauden aikana. Nyt kun olen vihdoin muuton tavaroiden järjestelemiseltä ja jouluvalmisteluilta ehtinyt istahtamaan koneen ääreen, niin huomasin tässä että vuoden liukuva arvo leikkasi sitten OMXH:n nykyisen pistearvon eli oma sijoitussuunnitelmani sanoo, että nyt lähteekin sitten viittä osaketta kerralla salkkuun. Sitten jatkeskellaan taas ihan normaalisti sijoitussuunnitelman mukaan, mikä on tietty nyt hivenen muokattu, kun asumiseen tuli radikaaleja muutoksia. Osakkeita tai osakerahastoja ja korkorahastoja on siis tarkoitus jatkossa osteskella joka kuu. Myös kehittyvien markkinoiden EFT kiinnostaa. Asuntojen hintojen kehitys kiinnostaa toki kovasti myös. Tuskin 30.1. julkaistavassa tilastossa on kovin kauheasti vielä uutta, mutta huhtikuun lopussa tuleva tieto vuoden ensimmäiseltä kvartaalilta kiinnostaakin minua jo toden teolla. Sitten pitää miettiä, että miten suhtaudun asuntomarkkinoihin eli jatkanko pienomistajana asuntomarkkinoilla vai pitäisikö sitä positioa lisätä.
Tämä päivä on mennyt sitten pörssiä katsellen. Jotenkin aika selkeäksi on tullut tänään näkemys, että mitkä on hyviä kotimaisia firmoja tällä hetkellä ja niitä varmaan tankataan tässä arjen koittaessa salkkuun. Sampo oli viimeisin ostos, voin kertoa uusimmista ostoksistani sitten myös tänne, kunhan ne toteutuu eli en enää arvo tyyliin, että lähteekö salkkuun Elisaa vai TeliaSoneraa. Katse tähyää kovasti myös tuonne Ruotsin puolelle. Siellä on yllättävän monta kiinnostavaa firmaa myös, vaikkeivat ne niin hyviä osinkopapereita olekaan kuin kotimaiset, mutta monessa muussa mielessä ovat tosi hyviä, esim. p/b arvot on varsin hyviä.
Suurin joulun tienoon sijoitukseni on kuitenkin lasten kenkiin. Tuli tehtyä tilaus Ruotsin puolelta Barnskospesialisten nimisestä firmasta. Sitä on tullut kannatettua jo viime vuonnakin ja hyvin toimi. Edellisellä kerralla taisin tilata Bundgaardin, Vikingin ja Timberlandin kenkiä. Nyt taas ostoskoriin tuli Eccoa, Kavatia, Lacostea ja Timberlandia. Hinnat ovat tuolla pikkurapakon toisella puolella varsin inhimilliset, kun sillä oli monet kengät puoleen hintaan ja lisäksi valuutta aiheuttaa vielä lisäalea ja kaiken hyväksi postikulujakaan ei tule, kun riittävästi tilaa. Toivottavasti ei tule montaa harhaostosta, ainakin tällä hetkellä on kyllä pojilla ihan kovassa käytössä viime kerran tilaukset. Jos sijoitus kenkiin onnistuu, niin sehän on kuin ostaisi osakkeita puoleen hintaan, heh.

torstai 13. elokuuta 2009
Lisää sijoittamisesta
Kirjoittelin tuossa jo jotain vähän aikaisemmin sijoittamisesta. Aihe on suuren suuri ja vaikka minä olen itsekin ihan keltanokka vielä alalla, niin ajatuksia on paljon ja monenmoisia. Reilussa vuodessa olen oppinut sen, että opiskelu kannattaa aina. Itse aloitin osakesijoitukset lokakuussa 2008 ja tänään potti on 25% plussalla ja lisäksi päälle ovat tulleet osingot, noin 6% taisi olla keskimääräinen määrä mun osakkeilla. Tämmöinen tuotto on oikeasti huikea tämmöisinä aikoina. Yli 30% vajaassa vuodessa! Mutta en meinaa kyllä osakkeitani nyt realisoida vaan ostan niitä ns. pitkään salkkuun. Treidaaminen ei ole mun juttu.
Toisaalta, jos olisin sijoittanut omaisuuden tämän vuoden alussa Venäjälle, niin sen arvo olisi noussut noin 100%. Jos ja jos, jossittelu on sitä parasta. Tai entä jos olisin pistänytkin all in tyyppisesti rahani sisään 2007 kesällä vaikka? Siksi parasta on tyytyä katsomaan keskiarvoja, että mitä tuottaa mikäkin muoto ja millä aikajänteellä.
Osakkeet ovat tuottaneet pitkässä juoksussa keskimäärin noin 10%. Tällä hetkellä taas pankkitileillä ei juuri korkoa saa eli siellä lienee jotain 1-2% luokkaa korot vaan. Ja sitten asuntosijoitukset ja rahastot tuottaa jotain tuolta ja väliltä.
Tuottoprosentilla on huikea merkitys säästämisessä ja sijoittamisessa. Keskimäärin se menee niin, että mitä suurempi riski, niin sitä suurempi tuottomahdollisuus. Mutta riskiä pystyy osakesijoituksissakin pienentämään, kun vaan hajauttaa sekä eri aloille että ajallisesti ja mahdollisesti vielä eri alueillekin.
Tässä jotain esimerkkejä tuottoprosentin vaikutuksesta:
Oletetaan, että kaikki säästävät seuraavat 30 vuotta 200 euroa kuussa. Tällöin pankkitilillä rahoja makuuttavalla on 2% koroilla luultavasti noin 100 000 euroa kasassa. 5% tuotolla voisi olla noin 167 000 euroa kasassa ja 7% tuotolla 245 000 euroa (nämä voisi olla vaikka rahastoja tai asuntoja) ja osakkeisiin sijoittavalla 10% tuotolla 455 000 euroa.
Ero on huikea.
Sillä sukanvarteen säästäjällä voi olla 30 vuoden päästä 100t ja osakkeisiin sijoittaneella 455t.
Jos eläkepäivillä meinaa vaikka tuoton kanssa elellä, niin jos 5% tuotto saataisiin sitten molemmista summista, niin sukan varteen säästänyt voisi saada noin 400 euroa oman eläkkeensä päälle lisää euroja ja osakkeisiin sijoittanut taas 1900 euroa.
Oleellista on aika. Korkoa korolle on valtaisa voima. 200 euroa kuussa säästäen, ei vuodessa tule kuin 2400 säästöön. 2400x 30 vuotta tekisi 72000, mutta 10% korolla se 30 vuodessa kuusinkertaistuu. Keskimäärin osakkeiden arvo kaksinkertaistuu 6-7 vuodessa.
Mutta mihin sijoittaa?
Edelleenkin olen sitä mieltä, että lue, opiskele, lue. Tieto on valtaa. Mitä olen sitten itse tehnyt? Seurannut erilaisia nettisaitteja, esimerkiksi:
www.taloussanomat.fi
www.talouselama.fi
www. kauppalehti.fi
www.arvopaperi.fi
Käynyt kuuntelemassa erilaisissa koulutustilaisuuksissa eri asiantuntijoita. Itselläni on ollut ilo tutustua vuodessa mm. Hannu Angervuon ja Timo Tyrväisen ajatuksiin irl.
Sitten olen lukenut. Rakastan talousaiheisia kirjoja. Aikaisemmin mainitsemieni Kiyosakin pariskunnan motivoivien kirjojen lisäksi olen sijoittanut ihan sijoitusaiheisiin kirjoihin. Kirjahyllystäni löytyy mm. seuraavat teokset:
Matias Möttölä: Rahaa rahastoilla
Seppo Saario: Saarion sijoituskirja - Kuinka sijoitan pörssiosakkeisiin?
Markku Erola: Paras sijoitus
Kim Lindström: Vaurastu arvo-osakkeilla
Karo Hämäläinen: Osakesijoittajan opas
Henri Elo: Löydä helmet, vältä kuplat
Ja alan lehtiäkin tulee luettua aina kun vaan sattuu käsiin. Lähinnä Talouselämää tulee luettua nettiversion lisäksi paperiversiona.
Netissä on kiva jutella myös ajatuksistaan toisten kanssa ja peilata omia näkemyksiään. Erityisesti niiden kanssa on mukava jutella, jotka ovat eri mieltä kuin minä. Niiltä, jotka ovat samaa mieltä kuin minä harvoin oppii mitään uusia näkemyksiä.

maanantai 10. elokuuta 2009
Säästäminen ja sijoittaminen
Suomessa säästäminen ja sijoittaminen ei ole kovin pop. En tiedä mistä tämä johtuu. Joissain maissa lienee syytäkin säästää pahan päivän varalle ja monissa maissa halutaan pistää raha työskentelemään lisää rahaa. Säästäminen ja sijoittaminen on vielä jänniä sanoja. Onko se säästämistä, jos pistää rahaa syrjään ja matkustaa sitten sillä rahalla? Entä onko oma asunto sijoitus? Näitä asioita kannattaa hetki miettiä eikä välttämättä ole mitään oikeaa tai väärää vastausta.
Itse käsittelen tässä nyt kuitenkin säästämisellä ja sijoittamisella sitä, että pistetään raha töihin. Kenties joku pitää sitä kovin pinnallisena, mutta toisaalta itse koen niin, että joskus rahalla saa myös hyvinkin syvällisiä asioita, kuten vaikka vapautta toimia jossain tilanteessa.
Hyvä kysymys on, että paljonko säästöön. Hyvä heitto voisi olla vaikka 10% nettotuloista. Olisiko mahdoton ajatus? Jos tuntuu liian paljolta, niin pienempikin summa on hyvä. Kymppi kuussakin on parempi kuin 0 euroa.
Entä mihin sijoittaa?
Tämä on vielä parempi kysymys. Ja siihen hyvä vastaus, että ota selvää. Jos sanot vastaukseksi, että et jaksa, niin sitten mitä suurimmalla todennäköisyydellä joku muu kerää rahojesi tuoton.
Itse olen tällä säästämisen ja sijoittamisen tiellä vielä ihan keltanokka. Reilun vuoden olen seurannut asioita ja jotain on matkaan tarttunut.
Hyvä kysymys on sekin, että minkä verran olet saanut taloudellista koulutusta? Mitä todennäkölisemmin et yhtään. Entä minkä verran vanhempasi ovat neuvoneet sinua talousasioissa? Mitä todennäköisemmin ei yhtään. Suomessa nämä asiat ovat tabuja ja eihän niistä sovi jutella. Lopputulos on se, että ihmiset makuuttaa rahojaan tavallisilla pankkitileillä, joista inflaatio ne syö. Jos pohjatietämyksesi on siis nolla, niin jos tähän asti olet minun kirjoitustani lukenut, niin olet jo loistavalla tiellä! Luultavasti jaksat lukea aiheesta lisääkin.
Omasta suosittelusta löytyy muutama kirja:
Kiyosaki: Rikas nainen
Kiyosaki: Rikas isä, köyhä isä
Noista löytyy motivaatioa kovastikin. Jälkimmäinen on ihan klassikkoteos herra Kiyosakilta ja ensimmäinen taas on rouvan kirja. Molemmat ehdottomasti hyviä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)