sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Pedron pannu

700 g naudanlihaa suikaleina
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
2 hyppysellistä valkosipulisuolaa
puoli teelusikallista sinapinsiemeniä
1 tl paprikaa
hyppysellinen valkopippuria
1/2 tl pippurisekoitusta

1 punasipuli
1 dl punaviiniä
5oog tomaattimurskaa
1 tlk ananaspaloja
1 tlk maissintähkiä

Marinoi liha yllä olevien mausteiden kanssa muutaman tunnin. Paista korkeareunaisessa paistinpannussa öljyssä. Lisää suikaloitu punasipuli. Lisää myös punaviini ja tomaattimurska. Anna kiehua kannen alla noin 45 min - tunti, riippuen lihan laadusta. Lisää lopuksi ananaspalat ja maissintähkät.

Viikko kaksi ruokaostokset

Käytiin tuossa viime viikon lopulla vielä toinenkin kerta kaupassa ja ostettiin jotain täydennystä kaappeihin ja samalla automme juhliin, heh. Meidän pikkuauto kun täytti huikeat 10 vuotta. Mainiosti on kyllä pelittänyt. Juuri meni välipäivinä läpi katsastuksesta ja ainut huomautus oli se, että rekisterikilven valo pitää vaihtaa. Herkkuihin ja täydennyksiin meni 33 euroa. Kaikkiaan siis ekan viikon ruokaostokset oli 103 euroa.

Eilen käytiin ostamassa sitten toisen viikon ruuat ja tarkoituksena on syödä seuraavanmoista:

* kasvispihvit

* pedron pannu (naudanlihaa, maissia, ananasta, punaviiniä)

* chili sin carne + tumma riisi

* värikäs kalakeitto (kasviksia paljon, seitiä ja katkarapuja)

* jauhelihamureke + höyrytetyt vihannekset + perunanpuolikkaat

* uunimakkara (luomu ja nitriititön ja E 621 vapaa myös) + salaatti

* kaura-ohra-uunipuuroa + omenahilloa

* ruispohjaiset tonnikalapizzat

* ananasrahka

Ostokset teki yhteensä 83 euroa. Jos tällä viikolla tulisi taas noin 20 eurolla lisäostoksia, niin mentäisiin noin 100 euron viikkovauhtia. Mielestäni se ei ole mitenkään paljon jos ottaa huomioon, että ostamme huikeasti luomutuotteita, mitkä ovat kalliimpia kuin normaalit tuotteet. Tietysti tässä on sekin, että me syömme arkipäivisin töissä ja koulussa ja päiväkodissa ja ne ruuat puuttuvat tästä, mutta kuitenkin meillä syödään nyt noin 100 aamiaista, ruokaa ja välipalaa yhteensä kotona, joten se tekee noin 1 e per ruoka. Ei paha. Joskus tulee toki syötyä sitten vielä ulkonakin, joten ne hinnat tulee tähän päälle.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Mikä ei kuulu joukkoon?

Olen tässä katsellut muutamia viime vuoden tietoja. Tässä joitain poimintoja:

Inflaatio -0,9 %
Kokonaistuotanto -11,6 %
Konkurssit +25 %
Teollisuustuotanto -18,9 %
Työttömyysaste 6 ->8,5 %
Asuntojen hinnat +2,5 %

Miten on mahdollista, että Suomessa vaan mennään vastavirtaan? Latviassa asuntojen hinnat putos 70%, miten Suomessa ei pudonnut edes 7%.

Uskon, että meilläkin alas tullaan... Pitänee odottaa, että korot nousee. Mutta silti pieni osa miettii minusta, että pitäisikö sitä omistaa jotain kiinteääkin. Saas nähdä mitä tässä keksitään. Yhtä sijoitusasuntoa tuli jo käytyä katsomassa.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Oma, aso vai vuokra?

Tämä on asia, joka mietityttää kovasti monia. Jätän tässä nyt tarkoituksella spekuloimatta vuokrien hinnannousun, asuntojen hintojen muutoksen yms. koska kukaan ei pysty moisia ennustamaan ja jos yksi muuttuu suuntaan ylös yhtenä vuotena, niin se voi olla suuntaan alas toisena vuotena, sitä ei voit tietää.

Itse tiedän parhaiten Leppävaaran uudehkojen asuntojen hinnat, joten käytän niitä nyt esimerkkinä. Se on siitä loistavaa, että olen seurannut omistusasuntoja, asoja ja vuokra-asuntoja kaikkea kolmea puoli vuotta. Veikkaan, että jos heitän tähän seuraavat luvut, niin ne eivät heitä kovin kauas oikeasta:

4h+k 2000-luvulla rakennettu

omistuasunto 300 000 euroa
aso 30000 euroa + käyttövastike 900 euroa
vuokra-asunto 1300 euroa

Heikompia hirvittää tuo vuokra, mikä heitetään "kankkulan kaivoon". Itse kuitenkin asun nyt ihan iloisesti maksaen juuri tuommoista noin 1300 euroa kuussa ja vieläpä suht pienestä 4h+k asunnosta. Lähdetäänpä sitten siihen vertaamaan omistusasumista ja asoa, että ovatko ne miten paljon halvempia.

Vuokralla asuvan asumiskulut 1300 euroa kuussa.

Asossa on omaa pääomaa sijoitettuna 30000 euroa, mikä tekee siis noin saman suuruisen rahan pois muista sijoituksista tai vaihtoehtoisesti se summa otetaan lainaa. En lähde laskemaan tilannetta tämänhetkisillä koroilla vaan pitkän aikavälin koroilla eli noin 5% korolla. Käytän tätä nyt niin lainaan kuin menetetyn sijoituksen tuotoksikin. Se voi olla joidenkin mielestä liikaa (niiden, jotka nyt tuijottavat nykyisiä ennätysalhaalla olevia asuntolainoja) ja joidenkin mielestä liian vähän (niiden, joiden osakesijoitukset ovat menneenäkin vuonna tuottaneet kymmeniä tai jopa satoja prosentteja voittoa. 5% on kuitenkin aika keskivertokorko, jos katsotaan vaikka pitkässä juoksussa asuntolainoja (4% korko + 1% marginaali).

Asossa asuvan asumiskulut:

900 euroa kuussa yhtiövastiketta tai mitä nimeä siitä missäkin käytetään

5% 30000 = 125 euroa kuussa

Ason asumiskulut siis yhteensä noin 1025

Vaikein laskettava onkin sitten omistusasuminen, mutta tästä teinkin joskus aikaisemmin aika kattavia laskelmia, kun laskin kaikki sisäremontit ja taloyhtiön remontit pitkälle ajanjaksolle.

Omistusasumisen asumiskulut:

laina tai vaihtoehtoisesti sijoitetun pääoman tuotto pois muualta:

300000*0,05= 1250 euroa kuussa (tästä voi halutessaan vähentää 30%, jos laskee verovähennyksen, toisaalta jos osa on omaa rahaa, niin sitten ei koko summasta kuitenkaan tuota 30%) tämä tekee siis jotain 875-1250 euron väliltä

yhtiövastike noin 3 e / m2, oletuksena 90 m2 asunto tekee noin 270 euroa

remontit pitkässä juoksussa jyvitettynä 3-3,5 e / m2, tekee noin 270-315 euroa kuussa

Yhteensä tästä tulee siis omistusasumiselle halvimmalla tavalla laskien 1415-1835 euroa.

Mikäli asuntojen hinnat nousee, niin voi olla, että ihan fiksu on asua omassa... muuten en olekaan ihan niin varma siitä fiksuudesta. Itse jään onnellisena vuokralle 1300 euron vuokrineni ja salaa haaveilen soluttautumisesta ASO-maailmaan.

Makaronilaatikko

Makaronilaatikkoa tulee tehtyä useilla eri ohjeilla, tänään meni tämmöisellä ohjeella pari vuoallista uuniin:

1 l makaronia
1 tl suolaa keitinveteen

400 g jauhelihaa
2 sipulia
mustapippuria
1 tl suolaa

4 kananmunaa
1 l maitoa (laitoin osan rasvatonta ja osan kevytmaitoa)
valkopippuria
0,5 tl suolaa

päälle molempiin vuokiin 2 rkl korppujauhoja

200 asteeseen uuniin, vajaa tunteroinen

lauantai 2. tammikuuta 2010

Amerikkalainen hernekeitto

Joskus nuorena tutustuin kouluruokailussa sellaiseen omituisuuteen kuin amerikkalainen hernekeitto. Koulussa oli varmaan kaksi kertaa kuussa hernekeittoa, toinen perinteinen kinkulla ja sitten tämä amerikkalaiseksi kutsuttu tehtiin jauhelihalla. Sitä olen itsekin tehnyt vuosien saatossa monta kertaa ja monen monta kertaa ilman mitään lihaakin. Ihanan maun tähän antaa ennenkaikkea vihannekset ja mausteet, ei niinkään se liha, kuten esim. savukinkkua käytettäessä perinteiseen hernekeittoon.

500 g herneitä (keltaisista tulee hauskemman väristä, maksaa tosin hivenen enemmän)
3 l vettä
(400 g porsaan jauhelihaa - mielestäni ihan tarpeeton)
2 sipulia
3 porkkanaa
1,5 kasvisliemikuutioa (huom. ainakin Maggilla ja luomutuotteilla on natriumglutamaatittomia tuotteita, fiksu varmaan pärjää myös lipstikalla)
1 tl meiramia
5 tippaa vihreää tabascoa
1,5 rkl tomaattipyrettä
1,5 rkl sinappia
suolaa maun mukaan

Liota herneitä yön yli vedessä. Vaihda vesi. Aloita keittäminen. (Ruskista jauheliha ja lisää keittoon). Raasta porkkana ja hienonna sipuli ja lisää ne keittoon, samoin kuin kasvisliemikuutiot. Keitä 2-3 tuntia ja mausta meiramilla, tabasxcolla, tomaattipyreellä ja sinapilla sekä suolalla. Tarjoa jälkiruuaksi pannukakkua.

Olen tätä vieraillekin laskiaisena syöttänyt ja kaikki ovat tykänneet, jopa ne, jotka eivät yleensä hernekeitosta niin piittaa.

Eka ruokakaupassakäynti vuodelle 2010

Kaupassakäynnistä ei tullut läheskään niin kallis kuin olisin olettanut. Ostin raaka-aineet seuraaviin ruokiin:

Nizzan salaatti
Merimiespihvi
Makaronilaatikko
Broilerifilettä pestokastikkeessa + keitetyt vihannekset
Kalkkuna + riisi
Pitaleivät + labne (erään sorttinen jogurtista valmistettu juusto)
Uunipuuro + marjakiisseli
Leipä

Joku varmaan nyt kysyy, että miksi ihmeessä tämmöisiä tänne kirjoitan, mutta minä uskon, että kun altistan ruokalistamme ulkopuolisten tarksteltavaksi, niin matkamme kohti vähemmän E:tä sisältävää ruokaa pysyy vakaampana. Olen järkyttynyt jo siitä, että ihmiset syövät 7-8 kiloa vuodessa lisäaineita ja pelkään järkyttyväni lisää, kunhan asiaan enemmän tutustun.

Jotain noista oli jo meillä valmiiksi, toisaalta jotain tuli ostettua ylenpalttisesti myös eikä vain noihin ruokiin, joten eiköhän tämä tästä ajan mittaan selkene, että paljonko ruokaan menee oikeasti rahaa. Kaapissa on niin paljon vielä hedelmiä ja juustoja joulun tienoosta, että niitä en esimerkiksi ostanut yhtään.

Tämän päivän ruokaostosten summa oli 70,13 euroa, ja lasku muodostui seuraavista:

HEVI-TUOTTEET

2 pss kotimaisia pakastemustikoita
1 kg luomuporkkanoita
700 g luomusipuleita
3 banaania
1 kotimainen kurkku
1 kotimainen lehtisalaatti
8 kotimaista tomaattia
2 kg luomuperunoita

KUIVATUOTTEET yms.

2 pkt luomukaurahiutaleita
2 kg luomuvehnäjauhoja
2 kg hiivaleipäjauhoja
1 kg luomusämpyläjauhoja
2 pkt kuivahiivaa
500g luomu täysjyväriisiä
pestokastiketta
jauhettua pestokastiketta
ykkösolút (merimiespaistiin)
kylmäpuristettu oliiviöljy
ksylitolipastilleja

LIHA

500 g broilerin filepihvejä
700 g naudan sisäpaistia
400 g naudan paistijauhelihaa

MAITO

5 l rasvatonta maitoa
4 l luomu kevytmaitoa
2,5 l maustamatonta jogurttia