Tässä helmikuussa tehtiin uusi tempaus. Myytiin siis kakkosasuntommekin ja nyt on tilanne se, että meillä ei ole enää yhtään omaa kattoa, lattiaa eikä seinää. Otamme siis vieläkin enemmän näkemystä, että asuntojen hinnat ovat nyt korkealla ja toivomme, että eurojen siirtäminen nyt muualle osoittautuu järkeväksi. Sijoitusasuntoakin olemme yrittäneet etsiä tuloksetta. Hyvää ei löydy halvalla ja kallilla en halua ostaa tai halvalla huonoa. Asia jääkööt siis toistaiseksi ja olkaamme ilman kiinteää omaisuutta kokonaan.
Inflaatio jyllää joten rahanarvo laskee. Inflaatio on ollut luokkaa 3% nyt (lähde: Tilastokeskus) ja kun pankkitililtä saa nyt parhaimmillaan 1% korkoa ja siitä menee vielä verot, niin on pakko miettiä, että mihin noita eurojaan laittaisi. Korot ovat noususuunnassa, esimerkiksi 12kk euribor on nyt noin 0,5% yksikköä korkeammalla kuin vuosi sitten, mutta se ei oikein näy noissa talletuskoroissa kuitenkaan. Pikkuisen viime aikoina on epäilty, että EKP nostaisi ensi syksynä korkotasoa, mutta mistäpä tuonkaan tietää. Pakkohan sen on melkein alkaa nostaa, jos inflaatio on kovin kovaa, mutta onko taas, niin ei sitäkään tiedä, kun näihin talousasioihin vaikuttaa niin moni juttu Kreikkaa ja Libyaa myöten.
Itse olen päätynyt taas ostelemaan osakkeita. Salkkuun on tässä kuussa tullut seuraavia firmoja:
AstraZeneca
Axfood
Elisa
Fiskars
Fortum
H&M
Kemira
Kesko
Neste Oil
Nokia
Orion
Pohjola
Sampo
Sanoma
TeliaSonera
Tieto
UPM
Wärtsilä
Jos joku kysyy, että miksi, niin isoja, vakaavaraisia ja hyviä osingonmaksajia olen yrittänyt hajauttaen ostaa.
Nyt sitten odottelen osinkoja näiden ja muutaman vanhemman ostoksenkin kanssa.
tiistai 22. helmikuuta 2011
lauantai 1. tammikuuta 2011
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Kovasti on taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta, mutta hätäkös tässä valmiissa maailmassa.
Paljon olen talousasioita pyöritellyt päässäni ja mitä enemmän olen niitä miettinyt, niin sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen, että rahan keräämisen ensisijainen idea meidän perheessä on varmastikin taloudellisen riippumattomuuden hankkiminen. Olen laskeskellut, että minimissään tähän tarvitaan noin 350 000 euroa. Ihanteellista olisi toki saada moinen summa molemmille perheen aikuisille kasaan, mutta koska se tuntuu tässä vaiheessa niin kaukaiselta, niin lähdetään lähtökohdasta, että hankitaan se yhdelle ja mietitään sitten vasta lisää.
Mistä tuo 350 000 sitten tuli? No ei sen kummemmasta kuin siitä, että 5% tuotolla siitä saisi noin 1000 euroa nettona. Toki esim. nykyiset palkkatuloni ovat suuremmat ja niiden korvaamiseen tarvittaisiin 700 000 euron sijoitusomaisuus, mutta jos en kävisi töissä, niin emme varmaan tarvitsisi toista autoa ja toisaalta lapsesta ei tarvitsisi maksaa hoitomaksua ja kenties vaatteetkin voisivat olla halvempia, kun olisi aikaa kierrellä kirpputorilla jne, niin ajattelen, että 1000 euroakin kuussa kyllä riittäisi minimielämiseen ja sillä tietyn taloudellisen riippumattomuuden saavuttaisi.
Tällä hetkellä meillä on noin 175 000 euron sijoitusomaisuus (mainitaan tähän nyt siis vielä, että asumme vuokralla, joten summa varmaan löytyy monelta muultakin ainakin asunnon muodossa), joka on aivan väärässä paikassa eli paljolti korkosijoituksissa, jotka eivät tuota hyvin. Tavoitteena on siis lisätä vähin erin osakesijoitusten määrää, mutta koska tässä nytkin tulee katseltua myös sijoitusasuntoja yms. ja lisäksi olen ehdottomasti ajallisen hajautuksen puolestapuhuja, niin ei ne rahat hetkessä sinne osakkeisiin tule siirtymään vaan hitaasti ja rauhallisesti. Tavoite on siis hurja 175000 euroa pitäisi tuplata. Tarkoitus on päästä tähän tavoitteeseen 9 vuodessa ja ajattelin, että nyt kun sen tänne blogiin kirjoittaa, niin ehkä sen toteutumista voi helpommin seurata. Varmasti tulee mutkia matkaan, mutta katsellaan että miten tässä käy. Otetan kuitenkin vuosi kerrallaan ja nyt uuden vuoden tavoite 2011 on saada sijoitusomaisuus 192 000 euron tasolle. Ei tästä ihan uudenvuodenlupaukseksi ole, mutta tavoitteeksi nyt kuitenkin.

lauantai 11. syyskuuta 2010
Hiljaisuutta ja taloutta
Luvattoman pitkä tauko on tullut blogin kirjoittamiseen. Onneksi en ole kellekään tilivelvollinen, että kuinka usein kirjoitan ja mitä, niin voin taas tyynen rauhallisesti palata aiheeseen ja kirjoittaa silloin kun tuntuu siltä.
Talousasioita on sitten viime kirjoittaman tullut tehtyä paljonkin. Ei ollut kaikki ns. taloudellisesti järkevää vaan ihan vaan tunteella tehtyä ja vielä suuria virheitäkin tuli tehtyä - vähän hätäisiä päätöksiä siis, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Tässä puhun siis lähinnä siitä, että mentiin loppukeväästä ostamaan meille asunto ja otettiin siihen pitkä penni lainaa. Sitten remontoitiinkin asuntoa vielä mieleiseksemme ja muuttoautotkin oli jo tilattu, mutta viime metreillä tuli fiilis, että ei hemmetti, ei me sinne halutakaan. Yksi ilta meni ihan shokissa, että mitä ihmettä tehdään, sen jälkeen miehen kanssa todettiin ykskantaan, että ei kun myyntiin asunto ja seuraavalla viikolla asunto olikin jo myyty suuremmalla hinnalla kuin oltiin itse ostettu. Ei siis tullut takkiin tässä projektissa ja saadaan sitten verottajan kanssa täytellä lapukkeita ensi vuonna ihan kunnolla, että mitkä on myyntivoittoa ja mitkä saa vähennettyä pois myyntivoitosta.
Saimme onneksemme jäädä vanhaan vuokra-asuntoomme (jonka ehdimme jo irtisanoakin!) ja jatkamme nyt onnellisina vuokralaisina. Taatusti se uusi oma asuntommekin olisi ollut aivan helmi, mutta niin on tässäkin asunnossa paljon hyviä puolia. Viimekädessä tämä asunto voitti vain yhdellä tai kahdella plussalla sen toisen, mutta nyt on levollinen ja hyvä olla, joten eiköhän tämä päätös ollut ihan oikea.
Sijoituksia on nyt pakko miettiä, kun ei nuo pankit oikein määräaikaistalletuksille inflaatioa suurempaa korkoa lupaa. Pikkuisen on ilmassa sitä, että ensi keväänä voisi verouudistusten myötä olla tulossa suuria osinkoja ja nyt on tullut ostettua kotimaisia osakkeita sitten.
Salkun sisältöäkin olen tänne ajoittain päivitellyt ja paljastetaan se tälläkin hetkellä:
Elisa
Fiskars
Fortum
Huhtamäki
Kesko
Konecranes
Neste
Nokia
Orion
Sampo
Sanoma
TeliaSonera
Tieto
UPM
Wärtsilä
Omasta mielestäni noista monista pitäisi olla tulossa keväällä ihan hyvät osingot ja nyt lienee mahdollista saada lisäosinkojakin vielä keväällä.
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2010/09/06/nordea-ensi-kevaasta-runsas-osinkokevat/201012321/170?pos=19
Lisäksi on tullut ilmoittauduttua talouskursseille, joten mielenkiintoinen syksy on tulossa. Harmi vaan kun olin flunssassa ensimmäisellä kerralla, jolloin kurssilla olisi ollut tosi mielenkiintoinen puhuja.

torstai 25. helmikuuta 2010
Säästöjä, säästöjä
Kylläpä tuli pitkä tauko blogin kirjoittamiseen. Onneksi tämä on vain harrastus ja jos työt ja muu elämä blogin kirjoittamista haittaa, niin se ei haittaa.
Kovasti ollaan mietitty viime aikoina elämää ja säästämistä. Nyt kai iski joku oikein kunnon säästämisvimma, sillä olisi monen monta kohdetta, joihin pitäisi säästää. 5 nyt tulee ainakin mieleen:
1) asunto
Olemme katselleet mukavalta paikalta asuntoja vähän sillä silmällä, mutta totuus on, että asunnnot ovat huikean hintaisia ja lisäksi niihin on tulossa varsin mittavia remontteja. Kun emme tykkää oikein kovin paljon lainasta eli emme halua ottaa sitä pankin tyrkyttämää 320 t !!! lainaa, niin se tarkoittanee sitä, että jatkamme vuokralla oloa ja samalla yritämme säästää noin 40t rahaa asuntoa varten. Tämä tietty vain tämmöinen heitto tämä 40t, sillä olen laskenut, että jos asunnon hinta on noin x euroa ja siihen on tulossa 70t edestä remontteja, niin silloin tuo 40t olisi tarpeen. Asunto on katsottu myös vähän yläkanttiin, joten jos tyydymme pikkuisen pienempään, niin rahat asuntoon saattaa löytyä jo nyt ilman järjetöntä lainaa. Nyt vaan siis silmät auki katselemaan asuntoja, mutta toisaalta jos mitään ei löydy, niin en ole yhtään harmissani. Samalla tulee säästettyä asuntoon lisää rahaa ja jos hyvä tuuri käy ja säästelemme vaikka 1-4 vuotta, niin kenties asuntojen hinnat lähtevät tulemaan vielä meitä vastaankin.
2) kakkosasunnon keittiöremontti
Remontti on edelleen kesken ja edistyy kuin etana. Tähän tarvittaneen muutama tonni rahaa.
3) varaston rakentaminen tontille
Rakennuslupa varastolle on jo haettu eli eikö se ole melkein jo puoliksi tehty? ;-) Tähänkin varmaan tarvitaan muutama tonni rahaa.
4) ulkomaanmatka tai kaksi
Ajatuksissa olisi matkustaa jossain vaiheessa vaikka vähän paremman Ruotsin risteilyn merkeissä tai jos rahavarat antaa myöten, niin vaikka voitaisiin lentää muutamaksi päiväksi Lontooseen. Tähänkin tarvitaan varmasti muutama tonni rahaa.
5) sijoittaminen osakkeisiin / rahastoihin
Tämä on aina sydäntä lähellä ja tähän olisi tarkoitus muista huimista säästötavoitteista huolimatta saada syrjään edelleen vähän rahaa joka kuu. Olkoon tämä puskurirahastoa, eläkerahastoa, tuoton hakemista tai mitä tahansa, niin mielekkääksi tämän koen joka tapauksessa.
Säästötavoite on siis huikea, heitetään vaikka 47t 4 vuodessa eli noin 1000 e kuussa (osan tosi asuntosäästörahoista voin laittaa tuonne sijoittamiseen, rohkea kun olen). Katsotaan kuinka meidän käy. Kenties ei tarvitse säästää noin paljon, jos tyydymme halvempaan asuntoon ja asuntojen hinnat tippuu. Se on selvää, että raha-asioita aion nyt pyöritellä taitavasti ja aktiivisesti. Olemassa olevat rahat pitää saada myös tuottamaan odotellessa uusia aikoja.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Pedron pannu
700 g naudanlihaa suikaleina
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
2 hyppysellistä valkosipulisuolaa
puoli teelusikallista sinapinsiemeniä
1 tl paprikaa
hyppysellinen valkopippuria
1/2 tl pippurisekoitusta
1 punasipuli
1 dl punaviiniä
5oog tomaattimurskaa
1 tlk ananaspaloja
1 tlk maissintähkiä
Marinoi liha yllä olevien mausteiden kanssa muutaman tunnin. Paista korkeareunaisessa paistinpannussa öljyssä. Lisää suikaloitu punasipuli. Lisää myös punaviini ja tomaattimurska. Anna kiehua kannen alla noin 45 min - tunti, riippuen lihan laadusta. Lisää lopuksi ananaspalat ja maissintähkät.

Viikko kaksi ruokaostokset
Käytiin tuossa viime viikon lopulla vielä toinenkin kerta kaupassa ja ostettiin jotain täydennystä kaappeihin ja samalla automme juhliin, heh. Meidän pikkuauto kun täytti huikeat 10 vuotta. Mainiosti on kyllä pelittänyt. Juuri meni välipäivinä läpi katsastuksesta ja ainut huomautus oli se, että rekisterikilven valo pitää vaihtaa. Herkkuihin ja täydennyksiin meni 33 euroa. Kaikkiaan siis ekan viikon ruokaostokset oli 103 euroa.
Eilen käytiin ostamassa sitten toisen viikon ruuat ja tarkoituksena on syödä seuraavanmoista:
* kasvispihvit
* pedron pannu (naudanlihaa, maissia, ananasta, punaviiniä)
* chili sin carne + tumma riisi
* värikäs kalakeitto (kasviksia paljon, seitiä ja katkarapuja)
* jauhelihamureke + höyrytetyt vihannekset + perunanpuolikkaat
* uunimakkara (luomu ja nitriititön ja E 621 vapaa myös) + salaatti
* kaura-ohra-uunipuuroa + omenahilloa
* ruispohjaiset tonnikalapizzat
* ananasrahka
Ostokset teki yhteensä 83 euroa. Jos tällä viikolla tulisi taas noin 20 eurolla lisäostoksia, niin mentäisiin noin 100 euron viikkovauhtia. Mielestäni se ei ole mitenkään paljon jos ottaa huomioon, että ostamme huikeasti luomutuotteita, mitkä ovat kalliimpia kuin normaalit tuotteet. Tietysti tässä on sekin, että me syömme arkipäivisin töissä ja koulussa ja päiväkodissa ja ne ruuat puuttuvat tästä, mutta kuitenkin meillä syödään nyt noin 100 aamiaista, ruokaa ja välipalaa yhteensä kotona, joten se tekee noin 1 e per ruoka. Ei paha. Joskus tulee toki syötyä sitten vielä ulkonakin, joten ne hinnat tulee tähän päälle.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Mikä ei kuulu joukkoon?
Olen tässä katsellut muutamia viime vuoden tietoja. Tässä joitain poimintoja:
Inflaatio -0,9 %
Kokonaistuotanto -11,6 %
Konkurssit +25 %
Teollisuustuotanto -18,9 %
Työttömyysaste 6 ->8,5 %
Asuntojen hinnat +2,5 %
Miten on mahdollista, että Suomessa vaan mennään vastavirtaan? Latviassa asuntojen hinnat putos 70%, miten Suomessa ei pudonnut edes 7%.
Uskon, että meilläkin alas tullaan... Pitänee odottaa, että korot nousee. Mutta silti pieni osa miettii minusta, että pitäisikö sitä omistaa jotain kiinteääkin. Saas nähdä mitä tässä keksitään. Yhtä sijoitusasuntoa tuli jo käytyä katsomassa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)