tiistai 29. joulukuuta 2009

Sijoitus omaan itseen 2010

Istuttiin koko perheellä eilen pöydän ääreen ja tehtiin suunnitelma elämäntapamuutoksesta. Siis sellainen vähän kuin uudenvuodenlupaus. Yleensä kai uudenvuodenlupaukset on laihduttaa, kuntoilla, lopettaa tupakanpoltto tai pitää tipaton tammikuu. Mä ajattelin, että jos tehtäisiin vähän kokonaisvaltaisempi elämäntapamuutos ja raportoisin tänne, että miten sen toteuttaminen sitten on käytännössä onnistunut. Jos siinä samalla kunto kasvaa tai painoa tippuu, niin kummastakaan ei tietysti mitään haittaa ole, molemmissa on vara parantaa, mutta että ne kilot, senttimetrit, juostut kilometrit tms. eivät olisi se itseisarvo vaan pyrkimys ylipäätään terveellisempään elämään. Tarkoitus olisi siis päästä vähemmälle sohvaperunuudesta ja meidät joka puolelta ympäröivistä E-kirjaimista jne. Tässä jotain ajatuksia, joita ajattelimme toteuttaa. Emme orjallisesti, emme sohvaa kokonaan unohtaen, emmekä kaikista herkuista totaalisen kieltäytyen, vaan niin, että käsi sydämellä voisimme sanoa, että jossain vaiheessa kevättä voisi sanoa, että onko askel keventynyt, onko olo terveempi. Tässäpä noita ajatuksia:

1) vitamiinit kuntoon

- kaikille perheenjäsenille suosituksia vähän enemmän D-vitamiinia, 2-vuotiaalle 12,5-17,5 mikrogrammaa, 9-vuotiaalle 17,5-27,5 mikrogrammaa, aikuisille 37,5 mikrogrammaa, lisäksi multivitasta muita hivenaineita, lähinnä foolihapon saamiseksi (toivottavasti muut tulee ihan terveellisestä ruokavaliosta) ja sitten ainakin aika ajoin voitaisiin syödä jotain öljykapseleita, kuten kalanmaksaöljyä tai helokkiöljyä, toki öljyä voi lisätä ruokaankin

2) ruoka kuntoon

- suuri E-koodien välttelyohjelma - uskon vakaasti, että E-koodien yhteisvaikutusta ei ole voitu tutkia, kaikkia ei varmasti pois elämästään saa, mutta jos Espoon kaupunkikin on pystynyt poistamaan natriumglutamaatin koululaisten ruokavaliosta, niin pystymme varmasti mekin ja muutenkin vähentämään E-koodeja, tänään jo katselin kaupassa uteliain silmin näitä - voi hyvänen aika mikä määrä E-kirjaimia oli saatu yksistään leipiin, puhumattakaan nyt sitten monesta muusta tuotteesta

- kun E-koodeja haluaa välttää, niin se tarkoittaa varmaan paljon enemmän itse kokkausta, no sitä olen vuosien saatossa kyllä tehnyt PALJON, joten se ei tule olemaan ongelma muuten kuin ajallisesti

- mahdollisuuksien mukaan paljon luomu-tuotteita ja jos niitä ei ole niin kotimaisia, tässäkin sitten tietty oman järjen käyttö sallittua eli jos luomu-omenat on nahistuneita ja kotimaisia ei ole, niin meinaan jatkossakin ostaa vaikka ranskalaisia omenoita sitten toki omppupiirakkaa varten, ruuan hintojen uskon nousevan jonkin verran vielä entisestään, vaikka meillä on jo aikaisemminkin käytetty mm. luomumunia, luomumaitoa, luomuhedelmiä jne.

- paljon herkkuja pois tai ne tehdään itse, näin häviää varmaan paljon e-koodejakin, yksi herkkupäivä viikossa voidaan pitää kyllä

3) lisää liikuntaa

toivon, että liikuntaa tulisi jossain muualla kuin kuntosalilla, ei sillä, että kuntosalissa olisi mitään vikaa, mutta jotenkin haluaisin, että liikuntaan lähtisi koko perhe eli mieluummin sitten luistelemaan koko porukalla tai pyöräretkelle, arkiliikuntakin on pop

4) unirytmi kuntoon

pojat saivat molemmat joululahjaksi sarastuslamput, toivon, että niillä saataisiin tänne talven keskelle hyvää rytmiä, kun tuo luonnonvalo on mitä on, melkein aina aamulla lähtiessä on pimeää ja kotiin tullessa on pimeää, näin lomalla on tärkeää nukkua univelkaa pois, mutta kunhan raketit ovat poksuneet, niin aamuherätyksiä lähdetään joka päivä aikaistamaan varttitunnilla per päivä

Tarkoitus on siis raportoida täällä siitä, että miten hankalaksi arjen keskellä tämmöinen elämä muodostuu, meneekö elämä ihan mahdottomaksi etsiessä aromivahventeita vailla olevia leikkeleitä vai ollaanko kohta jotenkin terveemmän oloisia.

Vuoden 2009 sijoitustilinpäätös

Jotta sijoitushöpinäni ei jäisi ihan vaan höpinän tasolle, niin tässä sijoitustilinpäätökseni tältä vuodelta. Ihan euromääriä en tähän ajatellut laittaa, koska niin naurettavan pienistä summista on varsinkin osakemarkkinoilla kyse, mutta leikkiin on ryhdytty ja toivon mukaan tätä peliä nyt jatkossakin pelataan. Toivottavasti ensi vuonnakin teen tilinpäätöksen ja plussaversiollisen.

1. Asunnon myyminen - sijoituksen muutos 10 vuoden aikana noin 91%. Kun sen laskee korkoa korolle, niin asunnon arvo on noussut noin 7% vuodessa. Tämä on siinä mielessä aika huikeaa, koska samaan aikaan asunto on muuttunut 27-vuotiaasta 37-vuotiaaksi ja remontteja ei ole tehty yhtä 1500 euron remonttia lukuunottamatta koko aikana.

Asunnosta vuosituotto siis noin +7%

2. Osakkeet ovat nousseet tänä vuonna hyvin, mutta koska rahaa ostaa osakkeita ei ole ollut ja siihen puuhaan on lähdetty vasta eilen enemmässä määrin, niin tuottoprosentti on varmaan noin puolet siitä, kuin että olisi ostettu samalla summalla alkuvuodesta. Olen kuitenkin oikein tyytyväinen.

Osakkeista tuottoprosentti noin +16%, sisältää osingot osakkeista, jotka on ostettu ennen maaliskuuta.

3. Rahastot ovat nousseet tänä vuonna myös oikein hyvin. Niitä tuli ostettua ihan maustemitalla alkuvuodesta.

Rahastojen tuotto noin 35%.

4. Määräaikaistalletukset - tuotto jotain säälittävää.

Korkotuotto noin 1%.

Keltanokka kiittää ja kumartaa ekasta kalenterivuoden sijoittelusta. Vielä ei selvästikään ole maksettu oppirahoja. Toki pari yksittäistä osaketta on tappiolla (Nokia ja UPM), mutta keskimäärin vihreää näyttää salkku kuitenkin.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Sijoituksia välipäivinä

Kuten tuossa jo aikaisemmin kirjoittelin, niin nyt näyttää liukuva keskiarvo leikanneen omxh:n ja se tarkoittaa sitä, että meiltä lähtee 5 osaketta per nokka ostoon siis sekä mun että miehen salkkuun. Lupasin tässä kertoakin, että mitä tulee ostettua ja tänään on ensimmäiset lähteneet salkkuun. Hauska oli taas päivän talousuutisia lukea, kun toisissa uutisissa povattiin 10% laskua 4 viikon kuluessa ja toisissa taas ennustettiin kurssien nousua alkuvuodesta. No se lienee selvää, että tulevaan on vähän hankala tietää. Luultavasti jompi kumpi noista ennustajista on oikeassa tai voihan olla, että edelleenkin tuolla pikkuisen rapiat 6000 pinnan tietyvillä edelleenkin kellutaan, kuten ollaan jo hyvä tovi tehty.

Omassa salkussa oli ennen tätä päivää:

Fortum
Kesko
Astra Zeneca
UPM
Neste
Nokia
TeliaSonera
Sampo

Aikaisemmin oli myös Rautaruukkia ja Nordeaa, mutta ne pistin lihoiksi +70% ja +100% tasoista.

Tänään salkkuun tuli lisää nyt sitten:

Elisa
Wärtsilä
NCC
Eniro
Nokia
Fiskars
Fortum
Konecranes

Vielä odottelen, että josko Orionin saisi siedettävään hintaan salkkuun ja Sampoa voisin ostaa vähän lisää kans, niin saisi tuota rahoitusalaa vähän lisättyä, kun se Nordea tuli heivattua yli laidan.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Sijoituksia

Muutto vei voimat talousasioiden seuraamiselta. Onneksi pörssi on pysynyt kiltisti aika paikallaan viimeisen kuukauden aikana. Nyt kun olen vihdoin muuton tavaroiden järjestelemiseltä ja jouluvalmisteluilta ehtinyt istahtamaan koneen ääreen, niin huomasin tässä että vuoden liukuva arvo leikkasi sitten OMXH:n nykyisen pistearvon eli oma sijoitussuunnitelmani sanoo, että nyt lähteekin sitten viittä osaketta kerralla salkkuun. Sitten jatkeskellaan taas ihan normaalisti sijoitussuunnitelman mukaan, mikä on tietty nyt hivenen muokattu, kun asumiseen tuli radikaaleja muutoksia. Osakkeita tai osakerahastoja ja korkorahastoja on siis tarkoitus jatkossa osteskella joka kuu. Myös kehittyvien markkinoiden EFT kiinnostaa. Asuntojen hintojen kehitys kiinnostaa toki kovasti myös. Tuskin 30.1. julkaistavassa tilastossa on kovin kauheasti vielä uutta, mutta huhtikuun lopussa tuleva tieto vuoden ensimmäiseltä kvartaalilta kiinnostaakin minua jo toden teolla. Sitten pitää miettiä, että miten suhtaudun asuntomarkkinoihin eli jatkanko pienomistajana asuntomarkkinoilla vai pitäisikö sitä positioa lisätä.

Tämä päivä on mennyt sitten pörssiä katsellen. Jotenkin aika selkeäksi on tullut tänään näkemys, että mitkä on hyviä kotimaisia firmoja tällä hetkellä ja niitä varmaan tankataan tässä arjen koittaessa salkkuun. Sampo oli viimeisin ostos, voin kertoa uusimmista ostoksistani sitten myös tänne, kunhan ne toteutuu eli en enää arvo tyyliin, että lähteekö salkkuun Elisaa vai TeliaSoneraa. Katse tähyää kovasti myös tuonne Ruotsin puolelle. Siellä on yllättävän monta kiinnostavaa firmaa myös, vaikkeivat ne niin hyviä osinkopapereita olekaan kuin kotimaiset, mutta monessa muussa mielessä ovat tosi hyviä, esim. p/b arvot on varsin hyviä.

Suurin joulun tienoon sijoitukseni on kuitenkin lasten kenkiin. Tuli tehtyä tilaus Ruotsin puolelta Barnskospesialisten nimisestä firmasta. Sitä on tullut kannatettua jo viime vuonnakin ja hyvin toimi. Edellisellä kerralla taisin tilata Bundgaardin, Vikingin ja Timberlandin kenkiä. Nyt taas ostoskoriin tuli Eccoa, Kavatia, Lacostea ja Timberlandia. Hinnat ovat tuolla pikkurapakon toisella puolella varsin inhimilliset, kun sillä oli monet kengät puoleen hintaan ja lisäksi valuutta aiheuttaa vielä lisäalea ja kaiken hyväksi postikulujakaan ei tule, kun riittävästi tilaa. Toivottavasti ei tule montaa harhaostosta, ainakin tällä hetkellä on kyllä pojilla ihan kovassa käytössä viime kerran tilaukset. Jos sijoitus kenkiin onnistuu, niin sehän on kuin ostaisi osakkeita puoleen hintaan, heh.

Joulumenu 2009

15 vuotta olen omaa joulua viettänyt ja aina ne perinteiset ruuat laittanut, toki niidenkin seurassa on ollut jotain erikoisempia ruokia, kuten lohipastasalaatti, siika-riisisalaatti ja hirvipyörykät ja lihaton makaronilaatikko, joka on tietty ihan perinteinen jouluruoka jossainpäin Suomea. Tänä jouluna tuli vahva päätös, että jouluna syödään ihan toisenmoista ja se piti. Tässä menu:

munatoti
piparit

***

valkosipulisilli
mätimousse
raidallinen kalapatee + chilikastike
sienisalaatti
maksapatee
uudet perunat
appelsiinimarinoitu juuressalaatti
vihreä rypälesalaatti
punajuuri-vuohenjuustopiiras
juureskakku
appelsiinimarinoitu porsas
kalkkuna

***

puolukanpunainen rahkatorttu
itse tehdyt suklaamakeiset

Noista suuren suosion varsinkin aikuisten parissa teki punajuuri-vuohenjuustopiiras ja juureskakku. Itse tykkäsin kovasti myös monesta muusta. Mätimousse oli hyvää, samoin raidallinen kalapatee, munatoti oli hyvää, tosin jo ruokalusikallisella rommia siinä oli melkoinen määrä potkua, joten ihan maun mielessä pelkkä teelusikallinenkin rommia riittäisi, lapsille toki kelpasi mainiosti holittomat versiot. Appelsiinimarinoitu juuressalaatti oli hyvin samantapainen kuin rosolli ja pelitti hyvin kolmekin päivää tekemisen jälkeen. Ja puolukanpunaisessa rahkatortussakin oli kivasti raikkautta. Näistä uusista tuttavuuksista varmaan osa kiipeää seuraavinakin vuosina joululautasille.



maanantai 2. marraskuuta 2009

Nyt se on tehty

Siis asunto on myyty ja mennään vuokralle.

Kauhean moni sanoo, että ihan hulluja ollaan, mutta jos koskaan ei rohkene mitään tekemään, niin ei voi mitään saavuttaakaan. Oma villi veikkaukseni on, että asuntojen hinnat on vielä hyvällä tasolla niin kauan kuin elvytysrahaa pumpataan ja kun korot lopulta lähtee nousuun, niin asuntojen hinnat lähtee laskuun. Jos olen väärässä, niin tiedän ketä syyttää. Jos olen oikeassa, niin sitten tiedän ketä saan kiittää. Ainut mikä minua jäisi harmittamaan olisi se, että jos minulla olisi joku näkemys ja se toteutuisi ja en olisi uskaltanut lähteä omaa itseäni uskomaan. Nyt siis mennään mutu-filosofialla eteenpäin. Jos inflaatio lähteekin jylläämään, niin siinä tapauksessa saatetaan siirtyä pikaisesti jonkinmoiseen kiinteän omaisuuden omistamisen tilaan. Niin kauan kuin ollaan deflatorisessa tilassa, niin otan ihan rennosti päivä kerrallaan.

En montaa tiedä, joka olisi näin rohkean vedon tehnyt, irl en ketään ja virtuaalimaailmassakin vain pari. Aika näyttää oliko tyhmänrohkeaa. Rahaahan se kuitenkin vain on.

Kurpitsoita ja pyhäinpäivää

Meillä kuopus päätti sairastaa viikonlopun, niin ei päästy vierailemaan kummitätien luona (kuopuksen kummitäti on minun kummitädin tytär eli usein nähdessä tapahtuu sellainen kaksi kärpästä yhdellä iskulla tempaus). Esikoinen onneksi pääsi kyläilemaan mummon ja papan kera.

Naapurin poika uskallettiin flunssalandiaan päästää juhlimaan ja askarreltiin kummituksia ja syötiin verisiä sormia nurmikolla ja kurpitsakakkua. Hyvää oli. Kurpitsakakun kuorrute oli minusta jännän erilainen - voita, tomusokeria, vanilliinisokeria ja tuorejuustoa ihan vain mauksi vain. Kuvia voin laittaa tähän alle vähän myöhemmin.