maanantai 28. joulukuuta 2009

Sijoituksia välipäivinä

Kuten tuossa jo aikaisemmin kirjoittelin, niin nyt näyttää liukuva keskiarvo leikanneen omxh:n ja se tarkoittaa sitä, että meiltä lähtee 5 osaketta per nokka ostoon siis sekä mun että miehen salkkuun. Lupasin tässä kertoakin, että mitä tulee ostettua ja tänään on ensimmäiset lähteneet salkkuun. Hauska oli taas päivän talousuutisia lukea, kun toisissa uutisissa povattiin 10% laskua 4 viikon kuluessa ja toisissa taas ennustettiin kurssien nousua alkuvuodesta. No se lienee selvää, että tulevaan on vähän hankala tietää. Luultavasti jompi kumpi noista ennustajista on oikeassa tai voihan olla, että edelleenkin tuolla pikkuisen rapiat 6000 pinnan tietyvillä edelleenkin kellutaan, kuten ollaan jo hyvä tovi tehty.

Omassa salkussa oli ennen tätä päivää:

Fortum
Kesko
Astra Zeneca
UPM
Neste
Nokia
TeliaSonera
Sampo

Aikaisemmin oli myös Rautaruukkia ja Nordeaa, mutta ne pistin lihoiksi +70% ja +100% tasoista.

Tänään salkkuun tuli lisää nyt sitten:

Elisa
Wärtsilä
NCC
Eniro
Nokia
Fiskars
Fortum
Konecranes

Vielä odottelen, että josko Orionin saisi siedettävään hintaan salkkuun ja Sampoa voisin ostaa vähän lisää kans, niin saisi tuota rahoitusalaa vähän lisättyä, kun se Nordea tuli heivattua yli laidan.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Sijoituksia

Muutto vei voimat talousasioiden seuraamiselta. Onneksi pörssi on pysynyt kiltisti aika paikallaan viimeisen kuukauden aikana. Nyt kun olen vihdoin muuton tavaroiden järjestelemiseltä ja jouluvalmisteluilta ehtinyt istahtamaan koneen ääreen, niin huomasin tässä että vuoden liukuva arvo leikkasi sitten OMXH:n nykyisen pistearvon eli oma sijoitussuunnitelmani sanoo, että nyt lähteekin sitten viittä osaketta kerralla salkkuun. Sitten jatkeskellaan taas ihan normaalisti sijoitussuunnitelman mukaan, mikä on tietty nyt hivenen muokattu, kun asumiseen tuli radikaaleja muutoksia. Osakkeita tai osakerahastoja ja korkorahastoja on siis tarkoitus jatkossa osteskella joka kuu. Myös kehittyvien markkinoiden EFT kiinnostaa. Asuntojen hintojen kehitys kiinnostaa toki kovasti myös. Tuskin 30.1. julkaistavassa tilastossa on kovin kauheasti vielä uutta, mutta huhtikuun lopussa tuleva tieto vuoden ensimmäiseltä kvartaalilta kiinnostaakin minua jo toden teolla. Sitten pitää miettiä, että miten suhtaudun asuntomarkkinoihin eli jatkanko pienomistajana asuntomarkkinoilla vai pitäisikö sitä positioa lisätä.

Tämä päivä on mennyt sitten pörssiä katsellen. Jotenkin aika selkeäksi on tullut tänään näkemys, että mitkä on hyviä kotimaisia firmoja tällä hetkellä ja niitä varmaan tankataan tässä arjen koittaessa salkkuun. Sampo oli viimeisin ostos, voin kertoa uusimmista ostoksistani sitten myös tänne, kunhan ne toteutuu eli en enää arvo tyyliin, että lähteekö salkkuun Elisaa vai TeliaSoneraa. Katse tähyää kovasti myös tuonne Ruotsin puolelle. Siellä on yllättävän monta kiinnostavaa firmaa myös, vaikkeivat ne niin hyviä osinkopapereita olekaan kuin kotimaiset, mutta monessa muussa mielessä ovat tosi hyviä, esim. p/b arvot on varsin hyviä.

Suurin joulun tienoon sijoitukseni on kuitenkin lasten kenkiin. Tuli tehtyä tilaus Ruotsin puolelta Barnskospesialisten nimisestä firmasta. Sitä on tullut kannatettua jo viime vuonnakin ja hyvin toimi. Edellisellä kerralla taisin tilata Bundgaardin, Vikingin ja Timberlandin kenkiä. Nyt taas ostoskoriin tuli Eccoa, Kavatia, Lacostea ja Timberlandia. Hinnat ovat tuolla pikkurapakon toisella puolella varsin inhimilliset, kun sillä oli monet kengät puoleen hintaan ja lisäksi valuutta aiheuttaa vielä lisäalea ja kaiken hyväksi postikulujakaan ei tule, kun riittävästi tilaa. Toivottavasti ei tule montaa harhaostosta, ainakin tällä hetkellä on kyllä pojilla ihan kovassa käytössä viime kerran tilaukset. Jos sijoitus kenkiin onnistuu, niin sehän on kuin ostaisi osakkeita puoleen hintaan, heh.

Joulumenu 2009

15 vuotta olen omaa joulua viettänyt ja aina ne perinteiset ruuat laittanut, toki niidenkin seurassa on ollut jotain erikoisempia ruokia, kuten lohipastasalaatti, siika-riisisalaatti ja hirvipyörykät ja lihaton makaronilaatikko, joka on tietty ihan perinteinen jouluruoka jossainpäin Suomea. Tänä jouluna tuli vahva päätös, että jouluna syödään ihan toisenmoista ja se piti. Tässä menu:

munatoti
piparit

***

valkosipulisilli
mätimousse
raidallinen kalapatee + chilikastike
sienisalaatti
maksapatee
uudet perunat
appelsiinimarinoitu juuressalaatti
vihreä rypälesalaatti
punajuuri-vuohenjuustopiiras
juureskakku
appelsiinimarinoitu porsas
kalkkuna

***

puolukanpunainen rahkatorttu
itse tehdyt suklaamakeiset

Noista suuren suosion varsinkin aikuisten parissa teki punajuuri-vuohenjuustopiiras ja juureskakku. Itse tykkäsin kovasti myös monesta muusta. Mätimousse oli hyvää, samoin raidallinen kalapatee, munatoti oli hyvää, tosin jo ruokalusikallisella rommia siinä oli melkoinen määrä potkua, joten ihan maun mielessä pelkkä teelusikallinenkin rommia riittäisi, lapsille toki kelpasi mainiosti holittomat versiot. Appelsiinimarinoitu juuressalaatti oli hyvin samantapainen kuin rosolli ja pelitti hyvin kolmekin päivää tekemisen jälkeen. Ja puolukanpunaisessa rahkatortussakin oli kivasti raikkautta. Näistä uusista tuttavuuksista varmaan osa kiipeää seuraavinakin vuosina joululautasille.



maanantai 2. marraskuuta 2009

Nyt se on tehty

Siis asunto on myyty ja mennään vuokralle.

Kauhean moni sanoo, että ihan hulluja ollaan, mutta jos koskaan ei rohkene mitään tekemään, niin ei voi mitään saavuttaakaan. Oma villi veikkaukseni on, että asuntojen hinnat on vielä hyvällä tasolla niin kauan kuin elvytysrahaa pumpataan ja kun korot lopulta lähtee nousuun, niin asuntojen hinnat lähtee laskuun. Jos olen väärässä, niin tiedän ketä syyttää. Jos olen oikeassa, niin sitten tiedän ketä saan kiittää. Ainut mikä minua jäisi harmittamaan olisi se, että jos minulla olisi joku näkemys ja se toteutuisi ja en olisi uskaltanut lähteä omaa itseäni uskomaan. Nyt siis mennään mutu-filosofialla eteenpäin. Jos inflaatio lähteekin jylläämään, niin siinä tapauksessa saatetaan siirtyä pikaisesti jonkinmoiseen kiinteän omaisuuden omistamisen tilaan. Niin kauan kuin ollaan deflatorisessa tilassa, niin otan ihan rennosti päivä kerrallaan.

En montaa tiedä, joka olisi näin rohkean vedon tehnyt, irl en ketään ja virtuaalimaailmassakin vain pari. Aika näyttää oliko tyhmänrohkeaa. Rahaahan se kuitenkin vain on.

Kurpitsoita ja pyhäinpäivää

Meillä kuopus päätti sairastaa viikonlopun, niin ei päästy vierailemaan kummitätien luona (kuopuksen kummitäti on minun kummitädin tytär eli usein nähdessä tapahtuu sellainen kaksi kärpästä yhdellä iskulla tempaus). Esikoinen onneksi pääsi kyläilemaan mummon ja papan kera.

Naapurin poika uskallettiin flunssalandiaan päästää juhlimaan ja askarreltiin kummituksia ja syötiin verisiä sormia nurmikolla ja kurpitsakakkua. Hyvää oli. Kurpitsakakun kuorrute oli minusta jännän erilainen - voita, tomusokeria, vanilliinisokeria ja tuorejuustoa ihan vain mauksi vain. Kuvia voin laittaa tähän alle vähän myöhemmin.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Mihin sijoittaa?

Otsikossa on vaikea kysymys, yritän tässä vastata jotain siihen, että mihin voisi. Perustelujakin on päässä vaikka miten paljon, mutta ehkä en lähde niihin nyt tarkemmin.

Monet talousalan kirjat antaa suosituksia siitä, että paljonko ihminen voi sijoittaa. Jokaisen on kuitenkin määritettävä se oman riskinsietotasonsa itse. Itse heitän nyt tämmöisen ehdotelman, jota jokainen voi toki itse punnita, että miten se itselle sopii.

10% omista tuloista säästämiseen / sijoittamiseen, 90% tässä hetkessä elämiseen, olkoon tuo 10% sitten vaikka pahan päivän varaa tai vaikka eläkettä varten.

Näistä 100-oma ikä prosentteina osakkeisiin joko suoraan tai rahastoina.

Itse suosin Nordnetin osakesijoittamista suomalaisten osakkeiden osalta, sillä kulut on siellä halvimpia ja säilyttäminen ei maksa mitään. Tänne kerään rahaa niin, että saan kerralla tehtyä 400 euron ostoksia, jolloin kulut ei nouse korkeiksi kuitenkaan.

Ulkomaisiin osakkeisiin sijoitan taas pääsääntöisesti Seligsonin indeksirahastojen kautta. Tavallisen pulliaisen on todella vaikea voittaa indeksirahastoja, joten niitä voi suositella kyllä ihan Suomenkin osalta, jos näkemystä osakkeista ei juuri ole. Siinä vaiheessa kun osakkeita ostaa voisi olla hyvä ymmärtää vähintään se, että millä alalla ko. firma toimii, minkälainen sillä on markkina-asema ja mitä esim. p/e luku tarkoittaa. Jos nämä on ihan hepreaa, niin parempi ostaa Saarion Kuinka sijoitan pörssiosakkeisiin kirja ja istua sen kanssa alas (tieto on kuitenkin valtaa) tai sitten suosiolla pistää rahat indeksirahastoihin tai EFTeihin tai jos se tuntuu liian tylsältä, niin sitten vaikka printtaa listan OMXH:n osakkeista ja heittää tikkaa niihin tai sitten vaikka heittää lista perheen lasten nokan eteen ja kysyä heiltä, että mitkä firmat he ovat kuulleet ja sijoittaa nihin ;-) Olisikohan viimeiksi mainitulla logiikalla salkussa Nokia, Nordea, Sampo, Elisa, Marimekko ja Stocka?

Sitten taas oman iän verran prosentteina voisi pistää korkoihin. Esimerkiksi Seligsonilla on korkorahastoja, joissa on pienet kulut tai sitten osan voisi pistää määräaikaistalletuksiin. Rahastoissa on aina riskiä, jopa korkorahastoissa, kuten vaikka muutaman suuren pankin korkorahastot ovat viime aikoina osoittaneet, mutta keskimäärin toki korkorahastot ovat varmempia kuin osakerahastot.

Yleensä riski ja tuotto kulkee käsikädessä. Siinä missä korkorahastoista saa vaan pieniä tuottoprosentteja voi osakkeista saada jopa 10% tuottoa, hetkellisesti jopa enemmänkin.

Oma sijoitusstrategiani ei ole ihan yllämainitun kaltainen, mutta kuvittelen, että tuollakin logiikalla voisin hyvin sijoittaa. Se mitä suosittelen kaikille on se, että ennenkaikkea säästää, sijoittaa ja hajauttaa ostokset niin ajallisesti kuin aloittain / alueellisesti.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kiire = hiljaisuus, eri tavalla tekeminen = virhe

Meillä on nyt ollut yhtä sun toista, joka vie kaiken ajan ja energian. Kiire aiheuttaa sen, että siitä seuraa taas hiljaisuutta näin blogirintamalla. Paljon mielenkiintoista on mielessä kyllä. Kävin talousiltamassa ja siellä tutustuin sellaisiin oman isäni ikäisiin herrasmiehiin. Heillä varmaan on sijoituksissa hivenen enemmän euroja kuin itsellä, mutta kivahan noilla pikkulateillakin on tätä peliä pelata ja katsoa, että miten käy. Illan jälkeen innostuin ja pistin Rautaruukin ja Nordean myyntiin kovalta plussatasolta, toinen oli yli 70% ja toinen yli 100% plussalla. Sitten ollaankin tässä pörssissä kivasti vähän lasketeltu, joten ei varmaan pöllömpi realisointi ollut. Nyt olisi tarkoitus ostaa sitten ainakin paria firmaa tilalle, kenties jopa kolmea. Vielä en ole vain ehtinyt ostokantaan. Ehkä jäänkin odottelemaan tuota kuun puolivälissä aloitettavia tulosjulkistuksia, ehkä kaikki ei olekaan niin positiivista kuin tokassa kvartaalissa ja saadaan kursseista ilmoja pois.

Ollaan tässä suunnittelemassa kovasti vuokralle muuttoa ja siitä olen jutellut sitten avoimesti useammallekin ihmiselle. Voi sitä järkytyksen määrää, kun omistusasuja harkitsee vuokralle menoa. Moni suhtautuu alkuunsa ihan jees, mutta kohta seuraavassa lausessa tulee miksi kysymyksiä ja kun en osaa sitä asiaa hirveän hyvin perustella (lue: rahat eivät ole lopussa tai emme ole saaneet häätöä tai jotain yhtä selkeää syytä), niin sitten alkaa neuvot, että eikö kuitenkin kannattaisi asua omassa ja että miten se ja se tutun tuttukin oli kuitenkin laskenut, että miten kannattaa ennemmin maksaa itselleen eikä maksaa muille ja miten asuntojen hinnat aina nousee jne. Kahvipöytäkeskustelussa on tietty turha yrittää sanoa, että olen minäkin niitä yrittänyt laskea, koska moni asia on todella vaikea tuoda sillä tapaa lukuina esiin, jollei ole osoittaa tiettyjä kuluja ihan todenperäisesti. Lisäksi tietty käsitykseni siitä, että asuntojen hinnat vihdoin lähtisivät laskuun voi toki olla väärä. Mistä sitä ikinä tietää. Mutta omia rahojammehan me sitten sellaisessa inflaatiotilanteessakin hukkaamme. Riski on olemassa ja sen tiedostan. Joskus itsekin mietin, että voinko olla väärässä, kun kaikki sanoo, että vuokralle menemisessä ei ole mitään järkeä. Aika näyttää, vaikka parin vuoden päästä voin tulla kertomaan, että miten kävi. Jälkiviisaushan se aina sitä parasta viisautta sitten on.

Silloin kun tulee heikko hetki, että itsekin jo epäilen itseäni. Silloin vain mietin sitä, että joskus on vaan uskallettava ja oltava rohkea. Mietin sitä, että vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.