Pörssi sukeltaa sellaista vauhtia, että heikompia hirvittää. Itse yritän tässä tyynen rauhallisesti noudattaa sijoitussuunnitelmaani ja syytää rahaa markkinoille. Olen tänne yrittänyt kertoa aina välillä, että mitä on tullut ostettua, mutta nyt on taas tullut jonkinmoinen tauko siinä, joten kokeillaanpa listata tämän kesän ostoksia.
Elisa
Fiskars
Fortum
Kemira
Kesko
Kone
Metso
Neste
Nokia
Orion
Pohjola
Sampo
Sanoma
TeliaSonera
Tieto
UPM
Wärtsilä
NCC
Procter & Gamble
Kraft Foods
DAX-etf
Kovin kotimaapainotteistahan tämä on, mutta toisaalta Suomi äärialueena niiaa aina eniten. Mikäli tulokset eivät hirvittävästi laske tänä vuonna, niin osinkoja on tulossa aika mukavasti ensi keväänä. Pitkään salkkuun ostan ja siten kurssikehityksellä ei ole nyt merkitystä muuta kuin että sitä enemmän ostan mitä punaisempi salkku on. Olen myös asiaa miettinyt niin, että tällä hurjalla inflaatiolla ei ole oikein mitään turvasatamaa rahalla, mutta ehkä firmojen arvo on kuitenkin se mikä niillä on, vaikka rahan arvolle kävisi miten tahansa. Keskiverrostihan kuitenkin pörssi voittaa inflaation. Samaa ei voi sanoa vaikka pankkitalletuksista.
perjantai 5. elokuuta 2011
lauantai 14. toukokuuta 2011
Korkoihin sijoittaminen
Itsellä on sellainen fiilis, että asuntosijoittamisesta ymmärrän aika paljon, osakesijoittamisesta vähän, mutta korkosijoittaminen on se mikä on todella, todella vaikeaa minulle. Tästäpä syystä paljolti rahani ovat olleetkin nyt määräaikaistalletuksissa ja sattumalta se on ollut ihan hyvä vaihtoehtokin, kun korot ovat olleet siellä paremmat kuin esim. rahamarkkinarahaston tuotot, mutta ei sekään ole toki inflaatiolle pärjännyt.
Nyt pankeilta alettiin vaatia vakavaraisuutta mikä tavallisen sijoittajan näkökulmasta tarkoittaa sitä, että pankit haluavat itselleen nyt yli 12 kk talletuksia. Itsekin otin vasta yhden 13kk määräaikaistalletuksen ja sain 2,7% koron sille eli ihan hyvältä se kuulostaa, mutta toki sekin jää vielä inflaatiolle. Katsotaan, että miten kilpailu vaikuttaa noihin korkoihin eli voiko vaikka kesäkuussa saada vieläkin enemmän korkoa tuolta yli 12kk määräaikaistalletuksista.
Sen sijaan korkorahastoihin sijoittaminen on minulle todella vaikeaa. Periaatteessa tiedän minkälaisia ne ovat ja periaatteessa ymmärrän niiden käyttäytymisen eli kun korot nousevat, niin usein rahaston arvo laskee. Nyt on siis tosi vaikea sijoitella mihinkään korkorahastoon kun olo on sellainen, että kai ne korot tästä nousevat, mutta ehkä sitä omaisuuttaan pitää sinnekin hajauttaa vähin erin. Vaihtoehdoiksi olen miettinyt rahamarkkinarahastoa, euro-obligaatioita, euro corporative bondeja, high yield yrityslainoja ja kehittyvien markkinoiden yrityslainoja. Jotenkin nuo valtionlainat tuntuvat jopa pelottavammilta kuin yrityslainat, vaikka perinteisesti kai pitäisi olla toisinpäin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Vielä ehtii kevään osinkosateeseen
Tänä keväänä on monesta firmasta saanut hyvät osingot. Jos nyt tuntuu, että on niistä auttamattomasti myöhästynyt, niin näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Kotimaisista osakkeista esim. Huhtamäestä ja Nokiasta ei ole irronnut tämän kevään osingot ja niistä on molemmista tulossa varsin mukava osinkotuotto - ensimmäisestä 4,6% nykykurssilla ja jälkimmäisestä 6,7%.
Mikäli tähyää tuonne naapurimaan Ruotsin puolelle, niin sieltäkin on vielä useammastakin firmasta irtoamassa ihan hyvät osingot. Mikäli perheessä on vaan asuntolainaa, niin noihin ruotsalaisiin osakkeisiin täytyy verotusteknisistä syistä kyllä pistää pieni keltainen valo päälle, sillä tuossa on selvä veroansa.
Tästä asiasta kirjoittaa Henri Elo blogissaan:
http://sijoittajaksi.blogit.kauppalehti.fi/blog/8522
ja se koskee siis myös usein kotimaisiksi miellettyjä TeliaSoneraa ja Nordeaa.
Niin, mutta jos asuntolainaa ei ole, niin tämän kevään osinkovirtaa voi vielä saada ainakin seuraavista firmoista:
Tele2
Peab
Securitas
H&M
Noistakin kaikista pitäisi osinkoa saada nykykurssiin nähden 4% tai enemmän.
***
Mainittakoon tässä, että nämä ei ole sijoitusneuvoja vaan ihan vaan maallikon pohdintaa aiheesta.

lauantai 16. huhtikuuta 2011
Kevään talousuutisia
Kerään tähän näin kevyesti muutamia talousuutisia, joita toki jokainen osaa itsekin löytää tuolta uutisten virrasta, mutta minusta on vain kiva hahmottaa näitä asioita yhtä aikaa.
Inflaatio on nyt noin 3,3%. Nousu johtuu lähinnä polttoaineiden ja ruuan hinnan noususta.
12 kk euribor on nyt noin 2,1%. Vuosi sitten samainen korko oli noin 1,2%. Nousu on siis varsin pientä prosenttiyksiköissä, vain 0,9% ja edelleen on erittäin matalat korot. Prosentteina nousu on kyllä ollut hurjaa, sillä tuohan tekee 75% nousun koroissa vuodessa. Itse en jaksa uskoa, että vielä tämmöisillä koronnousuilla olisi vaikutusta asuntojen hintoihin radikaalisti, mutta suuntaus on mielestäni se, että jos korot nousevat tuonne 4% luokkaan + marginaali, niin sitten voidaan jo arvella sen vaikuttavan asuntojen hintoihinkin.
Palkankorotukset ovat ainakin omalla alallani olleet erittäin mitättömiä eli luokkaa 1,2%. Se ei korvaa siis lainkaan inflaatioa edes ilman veroja, puhumattakaan verojen jälkeen.
Nämä tekijät yhdessä voinevat vaikuttaa sen, että asuntojen hinnat ovat kyllä edelleen nousseet, mutta nyt ainakin käppyröistä näyttää, että asuntojen hintojen nousu on tasaantunut.
http://www.tilastokeskus.fi/til/ashi/2010/04/ashi_2010_04_2011-01-28_tie_001_fi.html
Ihmisillä on kuitenkin käytettävissään yleensä tietty määrä rahaa ja jos polttoaineiden hinnat ja ruuan hinnat nousevat ja korotkin jatkavat nousuaan (kuten ainakin on ennustettu), niin ehkä joskus tuo käppyräkin kääntyy kohti kaakkoa.

tiistai 22. helmikuuta 2011
Kiinteä omaisuus pois ja pörssiä tilalle
Tässä helmikuussa tehtiin uusi tempaus. Myytiin siis kakkosasuntommekin ja nyt on tilanne se, että meillä ei ole enää yhtään omaa kattoa, lattiaa eikä seinää. Otamme siis vieläkin enemmän näkemystä, että asuntojen hinnat ovat nyt korkealla ja toivomme, että eurojen siirtäminen nyt muualle osoittautuu järkeväksi. Sijoitusasuntoakin olemme yrittäneet etsiä tuloksetta. Hyvää ei löydy halvalla ja kallilla en halua ostaa tai halvalla huonoa. Asia jääkööt siis toistaiseksi ja olkaamme ilman kiinteää omaisuutta kokonaan.
Inflaatio jyllää joten rahanarvo laskee. Inflaatio on ollut luokkaa 3% nyt (lähde: Tilastokeskus) ja kun pankkitililtä saa nyt parhaimmillaan 1% korkoa ja siitä menee vielä verot, niin on pakko miettiä, että mihin noita eurojaan laittaisi. Korot ovat noususuunnassa, esimerkiksi 12kk euribor on nyt noin 0,5% yksikköä korkeammalla kuin vuosi sitten, mutta se ei oikein näy noissa talletuskoroissa kuitenkaan. Pikkuisen viime aikoina on epäilty, että EKP nostaisi ensi syksynä korkotasoa, mutta mistäpä tuonkaan tietää. Pakkohan sen on melkein alkaa nostaa, jos inflaatio on kovin kovaa, mutta onko taas, niin ei sitäkään tiedä, kun näihin talousasioihin vaikuttaa niin moni juttu Kreikkaa ja Libyaa myöten.
Itse olen päätynyt taas ostelemaan osakkeita. Salkkuun on tässä kuussa tullut seuraavia firmoja:
AstraZeneca
Axfood
Elisa
Fiskars
Fortum
H&M
Kemira
Kesko
Neste Oil
Nokia
Orion
Pohjola
Sampo
Sanoma
TeliaSonera
Tieto
UPM
Wärtsilä
Jos joku kysyy, että miksi, niin isoja, vakaavaraisia ja hyviä osingonmaksajia olen yrittänyt hajauttaen ostaa.
Nyt sitten odottelen osinkoja näiden ja muutaman vanhemman ostoksenkin kanssa.

lauantai 1. tammikuuta 2011
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Kovasti on taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta, mutta hätäkös tässä valmiissa maailmassa.
Paljon olen talousasioita pyöritellyt päässäni ja mitä enemmän olen niitä miettinyt, niin sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen, että rahan keräämisen ensisijainen idea meidän perheessä on varmastikin taloudellisen riippumattomuuden hankkiminen. Olen laskeskellut, että minimissään tähän tarvitaan noin 350 000 euroa. Ihanteellista olisi toki saada moinen summa molemmille perheen aikuisille kasaan, mutta koska se tuntuu tässä vaiheessa niin kaukaiselta, niin lähdetään lähtökohdasta, että hankitaan se yhdelle ja mietitään sitten vasta lisää.
Mistä tuo 350 000 sitten tuli? No ei sen kummemmasta kuin siitä, että 5% tuotolla siitä saisi noin 1000 euroa nettona. Toki esim. nykyiset palkkatuloni ovat suuremmat ja niiden korvaamiseen tarvittaisiin 700 000 euron sijoitusomaisuus, mutta jos en kävisi töissä, niin emme varmaan tarvitsisi toista autoa ja toisaalta lapsesta ei tarvitsisi maksaa hoitomaksua ja kenties vaatteetkin voisivat olla halvempia, kun olisi aikaa kierrellä kirpputorilla jne, niin ajattelen, että 1000 euroakin kuussa kyllä riittäisi minimielämiseen ja sillä tietyn taloudellisen riippumattomuuden saavuttaisi.
Tällä hetkellä meillä on noin 175 000 euron sijoitusomaisuus (mainitaan tähän nyt siis vielä, että asumme vuokralla, joten summa varmaan löytyy monelta muultakin ainakin asunnon muodossa), joka on aivan väärässä paikassa eli paljolti korkosijoituksissa, jotka eivät tuota hyvin. Tavoitteena on siis lisätä vähin erin osakesijoitusten määrää, mutta koska tässä nytkin tulee katseltua myös sijoitusasuntoja yms. ja lisäksi olen ehdottomasti ajallisen hajautuksen puolestapuhuja, niin ei ne rahat hetkessä sinne osakkeisiin tule siirtymään vaan hitaasti ja rauhallisesti. Tavoite on siis hurja 175000 euroa pitäisi tuplata. Tarkoitus on päästä tähän tavoitteeseen 9 vuodessa ja ajattelin, että nyt kun sen tänne blogiin kirjoittaa, niin ehkä sen toteutumista voi helpommin seurata. Varmasti tulee mutkia matkaan, mutta katsellaan että miten tässä käy. Otetan kuitenkin vuosi kerrallaan ja nyt uuden vuoden tavoite 2011 on saada sijoitusomaisuus 192 000 euron tasolle. Ei tästä ihan uudenvuodenlupaukseksi ole, mutta tavoitteeksi nyt kuitenkin.

lauantai 11. syyskuuta 2010
Hiljaisuutta ja taloutta
Luvattoman pitkä tauko on tullut blogin kirjoittamiseen. Onneksi en ole kellekään tilivelvollinen, että kuinka usein kirjoitan ja mitä, niin voin taas tyynen rauhallisesti palata aiheeseen ja kirjoittaa silloin kun tuntuu siltä.
Talousasioita on sitten viime kirjoittaman tullut tehtyä paljonkin. Ei ollut kaikki ns. taloudellisesti järkevää vaan ihan vaan tunteella tehtyä ja vielä suuria virheitäkin tuli tehtyä - vähän hätäisiä päätöksiä siis, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Tässä puhun siis lähinnä siitä, että mentiin loppukeväästä ostamaan meille asunto ja otettiin siihen pitkä penni lainaa. Sitten remontoitiinkin asuntoa vielä mieleiseksemme ja muuttoautotkin oli jo tilattu, mutta viime metreillä tuli fiilis, että ei hemmetti, ei me sinne halutakaan. Yksi ilta meni ihan shokissa, että mitä ihmettä tehdään, sen jälkeen miehen kanssa todettiin ykskantaan, että ei kun myyntiin asunto ja seuraavalla viikolla asunto olikin jo myyty suuremmalla hinnalla kuin oltiin itse ostettu. Ei siis tullut takkiin tässä projektissa ja saadaan sitten verottajan kanssa täytellä lapukkeita ensi vuonna ihan kunnolla, että mitkä on myyntivoittoa ja mitkä saa vähennettyä pois myyntivoitosta.
Saimme onneksemme jäädä vanhaan vuokra-asuntoomme (jonka ehdimme jo irtisanoakin!) ja jatkamme nyt onnellisina vuokralaisina. Taatusti se uusi oma asuntommekin olisi ollut aivan helmi, mutta niin on tässäkin asunnossa paljon hyviä puolia. Viimekädessä tämä asunto voitti vain yhdellä tai kahdella plussalla sen toisen, mutta nyt on levollinen ja hyvä olla, joten eiköhän tämä päätös ollut ihan oikea.
Sijoituksia on nyt pakko miettiä, kun ei nuo pankit oikein määräaikaistalletuksille inflaatioa suurempaa korkoa lupaa. Pikkuisen on ilmassa sitä, että ensi keväänä voisi verouudistusten myötä olla tulossa suuria osinkoja ja nyt on tullut ostettua kotimaisia osakkeita sitten.
Salkun sisältöäkin olen tänne ajoittain päivitellyt ja paljastetaan se tälläkin hetkellä:
Elisa
Fiskars
Fortum
Huhtamäki
Kesko
Konecranes
Neste
Nokia
Orion
Sampo
Sanoma
TeliaSonera
Tieto
UPM
Wärtsilä
Omasta mielestäni noista monista pitäisi olla tulossa keväällä ihan hyvät osingot ja nyt lienee mahdollista saada lisäosinkojakin vielä keväällä.
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2010/09/06/nordea-ensi-kevaasta-runsas-osinkokevat/201012321/170?pos=19
Lisäksi on tullut ilmoittauduttua talouskursseille, joten mielenkiintoinen syksy on tulossa. Harmi vaan kun olin flunssassa ensimmäisellä kerralla, jolloin kurssilla olisi ollut tosi mielenkiintoinen puhuja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)