Jotain uutta, jotain vanhaa

Jos minulta kysytään, että mikä on ihaninta elämässä, niin miettimättä vastaan ihmiset. Tietysti oma perhe (minä, mies ja kaksi poikaa), mutta myös suku ja ystävät. En tiedä, että olenko jotenkin erityisen kiintynyt ystäviini, kun olen ollut oman elämäni perheen ainut lapsi. Ehkä näin. Tai ehkä olisin ihan yhtä ystävärakas, vaikka minulla olisi liuta sisaruksia. Ihmisistä tykkään kyllä todella. Tällä viikolla minulla on ollut ilo vierailla ystävien ja sukulaisten luona kylässä ja tänään näin vielä ison liudan ystäviä, kun ystäväni menivät naimisiin. Onnea vielä heille, jos tänne sattuvat eksymään! Ihanat juhlat oli!

Valokuvista

Meidän perheessä tykätään valokuvaamisesta ja tämän blogin kuvat ovat omia ottamiani, jollen erikseen toisin ilmoita. Osa kuvista on otettu enemmän ajatuksella ja osa ihan aivottomana tilanteen tullessa ja osa vielä mikä pahinta jopa surkealla kännykkäkamerallani. Muista kuvista vastaavat Canonin pikkuinen digikamerani tai digijärkkärini.

Kauppohin oli muuten ilmestynyt uudet Lego-lehtiset, joita sekä esikoinen ja kuopus tutkivat tarkoin. Kuopuksella oli oma hyvä hetkensä tutkia lehteä, kun äiti löysi nuo uusiopullovaatteet.

Ensimmäiset askeleet

Tänään ensimmäistä kertaa iski sellainen ajatus, että josko minäkin. Niin, josko minäkin kirjoittaisin blogia. Ja tässä sitä ollaan, samana iltana koneella kirjoittamassa. Yksi hyvä kysymys on se, että mistä kirjoitan. Pitäisikö blogilla olla aihe? Vai voinko kirjoittaa vain ajatuksenvirtaa? Vastaus löytyynee siitä, että miksi tätä kirjoitan. Ja kun vastaus on, että itselleni, niin silloin se mielestäni voi olla ajatuksenvirtaa. Mitä luultavammin kirjoitukset tulevat koskemaan niitä aiheita, joista itse olen kiinnostunut. Itseäni ei ainakaan tule hämmästyttämään ruokaan, talouteen tai lapsiin liittyvät aiheet, eikä se, jos teen vain havaintoja elämästä elämästä. Elämän poluille kuuluu niin paljon monenmoista, kiva jos joku kurkkaisee mitä minä näen matkallani ja kenties kulkee pienen matkan samaa polkua.